Tyytymättömät

Kirjoittanut Jaakko Räikkönen


Kuulin kerran kulkiessa
Tämän maailman majassa
Napisevan naisen nuoren,
Valittavan varpu raukan:
»Miks ei suonut suuri Luoja,
Ukko ylhäinen osannut
Panna naista parrakkaaksi,
Tehnyt leukaa leuvakkaaksi?
Tuohon sattui saaren Matti
Kujerrusta kuulemahan,
Valitusta varpu raiskan.
Se tuohon selon selitti,
Lohutusta lainaeli:
’Älä sä Helena huoli,
Äläkä valita varpu
Luojan lystin laitoksia!
Jos ois Luoja sulle suonut
Pannut parran palkinnoksi,
Sä oisit parran palmikoinut,
Paljon partoa lisännyt,
Siihen kampoja kahellut,
Käkkyröitä käännöitellyt,
Sekä silkkiä sitonut,
Kukkia kutonut paljon.
Siint’ ois suu selälle jäänyt
Sekä leuvat longallensa.’
Mikko muistutti Matille:
’Älä naapuri nurise,
Eipä miehetkään monesti
Piä paljon parrastansa,
Lahjastansa suuren Luojan:
Sakset sen supoksi saapi,
Partaveitsi paljastaapi
Parahankin partavastan,
Miehuuen jaloimman merkin.’
Jaakko tuohon jatkoi vielä,
Loruja lisäksi laati:
’Ilkiät on ihmisraukat,
Ei tunne tekoja Luojan,
Voimallisen vaikutusta.
Laaullensa Luoja laittoi,
Järjellensä järjesteli,
Sorjat luomansa sovitti.
Parta ei paranna naista,
Vaikk’ olis parahin parta;
Tuoll’ on paljon parjausta,
Naapurista nauramista,
Leuvan liikettä lujasti,
Ei ois aikoa ajella –
Leukansa ne leikkajaisi.’
Lauri laatiipi lopuksi:
’Kummallinen kuivakassa,[1]
Tahtoopi tavata aina,
Mahotointa maanitella.
Silmät suurena näkeepi
Kolatsun[2] kä’essä toisen,
Pulkan[3] toisen peukalossa,
Vähäiseltä vilkuttaapi,
Jos se itselle osuupi;
Ihminen ikänsä aina
Tyytymätöin tyhmä raukka.’»
  1. s.o. ihminen.
  2. sämpylä, vehnäinen.
  3. sämpylä, vehnäinen.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.