Tyttö ja poika
| Tyttö ja poika Kirjoittanut Eino Leino |
1
muokkaa- Takatuulen poika saikin,
- hauskapa nyt lentää,
- lakkapäinen laine vainkin
- purren eelle entää.
- Järven takana oi’ talo,
- sinne poika laski –
- huokaeli synkkä salo,
- kaatueli kaski.
- Talon miehet siimeksessä
- salon teki työtä,
- talon tyttö luhtisessa
- yksin vietti yötä.
- Poika vuotti purjetuulta,
- naisten mielitehto –
- avain hävis aitan suulta
- joutuessa ehtoon.
- Siellä yön ol’ liepehessä
- huulta vasten huuli –
- uuden aamun valjetessa
- oli myötätuuli!
- Poika jäikin yhä vielä
- vuottamahan tuulta,
- näki immen silmät siellä,
- kaksi punahuulta.
2
muokkaa- Kosken rannalla neitonen istui
- vallaton, tuuheatukka,
- kainoa kaipuuta aaltosi rinta
- niinkuni rannan kukka.
- Uljasna niinkuni kankahan kuusi
- vastahan poikanen riensi,
- ruusuinen, lempeä, hehkuva hohde
- impyen posket liensi.
- Välillä nuorien kuohuva koski
- rannalle heittää hyrskyn,
- raivomman vielä he rinnassansa
- tunsivat tunteen myrskyn.
- »Kieloista sulle ma solmian sillan»,
- neitonen virkkoi leikin,
- toimeen hän tarttui ja heitti sen hälle –
- koski sen kuohuva veikin.
- Kyynele impyen silmähän nousi:
- »Sinne mun kukkani ensi,
- laineilla keskellä kuohuvan kosken
- lempeni ruusut lensi.»
- Poikanen sorea vastahan virkkoi:
- »Puhdas on kielon kukka.
- Ma oisin sun siltasi tahrannunna
- ja sielusi, immyt rukka!»
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.