Tytön rukous

Tytön rukous. Kirjoittanut Lars Stenbäck

Suomentanut Uuno Kailas. Ruotsinkielinen alkuteos Flickans bön.

Sun ristinpuusi juureen langeten

Ja silmät sinuun luoden rukoilen.

Oi, älä hylkää mua, Herra; suo

Tään huudon nousta istuimesi luo.

Pyhässä loistat tähtivalossas,

On okaseppel voitonkruununas.

Suo enin rakastaa mun sinua;

Rakastit ensimmäisnä minua.

Mun syntivelkani sa maksoit, mut

Et hopeaa tai kultaa antanut,

Vaan elämäsi annoit, kalleimpas,

Ja elon lupaat mulle haudastas.

Ja katso: kun mä tulen peljäten,

Mä köyhä, kurja, etees, Ikuinen,

Niin sylis avaat, painat povelles,

Saan armos, rauhas, lohtus, autuutes.

Omassa veressäsi puhdistuin

Saan suudella sun haavojasi suin; –

En, Herra, Herra, päästä sinua,

Jos ensin et sä siunaa minua.

Oi, tutki mua: omas olenhan?

Josp’ oisin hyvä niin, kuin haluan!

Josp’ aina silmäis eessä, valossas,

Rukoilla voisin hiljaa, Ruhtinas!

Maa mitä on, mit’ aarteet kalleimmat,

Jos mua vain sa hoivaat, rakastat,

Ja että rakastat, ma tiedän sen,

Sen kertoo sielun riemu taivainen.

Maas kaunis on ja rikas; siinä lie

Suloinen nuoren, rakastetun tie.

Mut mulle suloisempi kuitenkin

On sinuss’ elämäni sisäisin.

Kuin kirkonmeno olkoon elämäin,

Ja Henkes varjotkoon sen pyhittäin!

Käyn kurkoittuen puoleen taivasten,

Saan sieltä voimaa, voiton seppelen.

Ja elo vierii yhä kauniimmin

Kuin tyyni, pyhä ilta sabbatin;

Niin hyväks, vähitellen, tulen myös,

Ett’ iloiten näät minuss’ oman työs.

Ja tähti sammui, pilviin vaipui kuu,

Ja suruisana huohui tuulen suu;

Mut, sielu valoss’ uiden, avoimiin

Hän, neito, katsoi Isän taivaisiin.

Lähde: Suomen kansalliskirjallisuus. 1936. Osa 10. 1800-luvun ruotsinkielisiä runoilijoita ja kirjailijoita. Toimittaneet E. N. Setälä, V. Tarkiainen ja Vihtori Laurila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.