Työn urhoille
Työn urhoille. Kirjoittanut Ada Negri |
Suom. Hilja Pärssinen. |
- Teit’ urhot muistan, jotka lapiolla
- uhmaatte tulta syöksyävää vastaan
- ja saatte piinaa vain ja leipäpalan,
- kannikan kurjan.
- Te urhot kaivoksien syvyyksissä,
- jotk’ kuokkaa heilutatte kourin laihoin
- ja halki sysimustain käytävien
- raahaatte kuormaa.
- Käy outo suhina ja ryske, rymy
- kohoopi onkaloiden holvikupuun.
- Maa vapisee, ja synkkä sumu täyttää
- käytävät kolkot.
- Vaan halki vuoren poven rikkinäisen
- vaeltaa höyry raivaellen tietään.
- Se aukosta käy aurinkoista kohti
- voittaisin mielin.
- – – – –
- Teit’ urhot muistan, jotka sankarmielin
- aatteille sijaa raivasitte kilvan,
- te marttyyrit, jotk’ ajan taistotorvet
- soimahan saitte!
- Ja tutkijoita muistan, yksin käy he.
- Ei kukaan tunne heidän tuskiansa.
- Mä heille, yksin seisoville, huudan:
- sankarit ootte.
- Teit’ tervehdän, te rautarinta urhot
- järeät, jäntereiset olennolta,
- te joiden työstä yhä liikkuu elon
- jättiläisratas,
- Teill’ asuu ylpeyttä suonissanne,
- työn ylpeyttä, jok’ ei surmaa säiky.
- Niin – teitä jalot aatteen, kuokan urhot
- tervehtää mielin.
- – – – –
- Käy ohitseni synkät, kalpeet varjot,
- nuo neidot, naiset, onnetonten parvi,
- jotk’ kuihtuneet on tehtahitten tomuun
- uhrina riiston.
- Väsyneet lapset, otsin näivettynein,
- ruhjotuin jäsenin ja sairain ilmein,
- nuo nuoret raatajat, joill’ ohimoillaan
- on kalman hehku.
- – – – –
- Mä kuulen kaukaa äänten humun, melskeen
- vasaran, kirveen, taltan iskennästä
- ja nostan ääneni ja halki ilman
- näin julkihuudan:
- työn joukko, ihmisperhe rikkilyöty,
- sun eteenpäin ties aina kulkekohon!
- taistele, voita, voimas yhteen kerää,
- luo yhteisonni.
- Työn urhot ylös! Kas jo päämme päällä
- kohoaa vastaisuuden aurinko ja
- jäähyväissäteet ajan kuolevaisen
- kulmille heittää.
Lähde: Punainen lippu: vihkonen runoja. 1910. Suomenteli Hilja Liinamaa. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kuopio.