Tuvassa

Tuvassa Kirjoittanut Demjan Bednyi

Suomentanut Jalmari Virtanen

Vanhat, savustuneet kurkihirret.

Tupa kitkerälle lemuaa,

Turkkeja, virsuja ja zipunoita,

On lakkeja, on liinaa kirjavaa.

Illansuussa volostista lehden

Selsovettiin kun posteljooni toi,

Valoa lisää sihteeri nyt lamppuun,

Nenänsä silmälasein satuloi.

Hän lukee sitten harvakseen ja kovaa:

”Kuusi ja viisikymment’ illalla

On kuollut... Mitä?... Hämärtääkö lasit?...

Sovnarkomin puheenjohtaja...”

Niin hiljaist’ on kuin kättä olis lyönyt

Tuvassa elämälle kuolema,

Ja niinkuin tähkä, jokainen pää painuu.

On hetken aivan haudan hiljaista.

– Eeh, voima siis on voiman suuren lyönyt:

– Ei, rakkaat veljet, totta lie ei tää.

Ihanko totta IIjitsh olis poissa?

Kai tyhjää houraa lehtitiedot nää.

Oi, opettaja, uskoisko nyt tuota?...

Taruksi elosi on, kuolos’ muuttunut.

Vaan koska maalaisukotkin noin itkee,

Lie totta, että Iljitsh meilt’ on poistunut.

Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.