Tuvassa

Kirjoittanut Demjan Bednyi
Suomentanut Jalmari Virtanen


Vanhat, savustuneet kurkihirret.
Tupa kitkerälle lemuaa,
Turkkeja, virsuja ja zipunoita,
On lakkeja, on liinaa kirjavaa.
Illansuussa volostista lehden
Selsovettiin kun posteljooni toi,
Valoa lisää sihteeri nyt lamppuun,
Nenänsä silmälasein satuloi.
Hän lukee sitten harvakseen ja kovaa:
”Kuusi ja viisikymment’ illalla
On kuollut... Mitä?... Hämärtääkö lasit?...
Sovnarkomin puheenjohtaja...”
Niin hiljaist’ on kuin kättä olis lyönyt
Tuvassa elämälle kuolema,
Ja niinkuin tähkä, jokainen pää painuu.
On hetken aivan haudan hiljaista.
– Eeh, voima siis on voiman suuren lyönyt:
– Ei, rakkaat veljet, totta lie ei tää.
Ihanko totta IIjitsh olis poissa?
Kai tyhjää houraa lehtitiedot nää.
Oi, opettaja, uskoisko nyt tuota?...
Taruksi elosi on, kuolos’ muuttunut.
Vaan koska maalaisukotkin noin itkee,
Lie totta, että Iljitsh meilt’ on poistunut.

Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.