Tuulivaaran Anna
Tuulivaaran Anna. Kirjoittanut Eino Pakarinen |
- Temppelin kellojen soitto nyt kaikuu,
- kauaksi kaihoten kantautuu,
- sointujen siivillä kolkkeelle sinne,
- leivonen laulaen uskalsi minne –
- siiville hennoille antautuu.
- Templissä arkussa valkea vainaa
- jälkeen nyt tuskien uinahtaa,
- nyyhkivi veljyet, maammo ja taatto,
- harras ja harva on Annalla saatto –
- vierasko multa sun peittää saa?
- Miksi sun kohtalo sortua soikaan,
- kauniin kukkasen Karjalan maan?
- Itku nyt taatolla vanhalla työnä –
- yhdessä hiihditte vainojen yönä
- turvaan etsien, pyrkien vaan.
- Itkee nyt järvi ja hongikko huokaa:
- miksi ei luoksemme tulla hän saa,
- miksi vei kohtalo lapsemme kauas,
- kukkamme varsi on hento ja hauras,
- voimaa anna ei vieras maa!
- Tänne hän kaipasi hongikon suojaan,
- korven lauluja kuuntelemaan,
- kuoleman kanssa kun hiihtäen kiisti,
- kuolema kukkamme runteli, riisti,
- taatto on ilman nyt armaintaan!
- Itkeös kantelo Karjalan kukkaa,
- minkä nyt peittävi vieras maa!
- Sielunsa siivillä lensi hän sinne,
- polttavin kaipaus on rinnassa minne,
- vaikkakin muualla uinahtaa!
- Luonamme lapsena leikki ja lauloi,
- naurunsa helkkyvä lohtua loi,
- paistetta päivän hän kuljetti myötä –
- viettää nyt Karjala synkintä yötä,
- kaihoten Karjalan kannel nyt soi!
1922.
Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Sarkatakissa: säkeitä vapaudelle ja isänmaalle. Suojeluskuntain kustannus osakeyhtiö, Helsinki.