Tuuli ja tähkä

Kirjoittanut Uuno Kailas


Imit mullasta voimaa
vain pienin hiukoin.
Sait hellettä paljon
ja vettä niukoin.
Karu kasvupaikkas,
kiven syrjässä mätäs.
Koet sentään täyttää
sun tehtävätäs.
Elojuhlaa varten,
pian lähestyvää,
mehus tuhlaten kaiken
luot, kypsytät jyvää.
– – –
Kiviturpeen tähkä,
minä vapisen vuokses,
kun koillistuuli
käy korskana luokses.
Se on polkenut lakoon
ikimetsien hongat,
sen taipuvat tahtoon
ukonpilvien longat.
Miten monta se mursi
sun ystävääsi!
Alas mahtajan eessä
jo taivuta pääsi!
– – –
Mut korvaan silloin
tämän kuiskeen kuuli:
Lyö, sorra ja surmaa,
tee työtäsi, tuuli!
Minut, heikon ja hauraan,
olet murtava kyllä.
Vaan voittava tahto
on tahtosi yllä:
Pyhä luomisen tahto,
iankaikkisin, ylväin.
Minut löit, minä kuolen
– elon siemen kylväin.
Suven suuremman tullen
sato kallis kerran
on karttuva laariin
Elonkorjuun Herran.


Lähde: Kailas, Uuno 1932: Runoja. WSOY, Porvoo.