Tuonelasta tulleen tarina Suomen kielestä

Tuonelasta tulleen tarina Suomen kielestä.

Kirjoittanut Jaakko Juteini


Kansan kieli kaikuvainen
Suomessa on sopivainen
asioita ajamaan,
laulujakin latomaan.

Kiittäjäldä Suomen kielen,
tuonelasta tulduansa,
tarjona on tarinaksi
tässä satu salaisuuden;
näin hän puhui puolestansa,
lausui puolin laulamalla:
Manalassa matkustellen
olen minä omin silmin
tundemahan tullut tuonen,
nähnyt toivon täytetyksi.
Mitä meille maailmassa
tulevaista tapahtuupi,
on jo siellä selvemmästi
ennen sitä ennustettu;
sillä se kuin peilin pohja
kuvaileepi kummitellen
tapaukset tandereella,
samaten kuin kuolduansa
kungin tundo, myötä tuotu,
endistäkin elämäänsä.
Kielen kauan hyljätyngin,
martahana Suomen maassa,
kasvatetun kalvehessa
menestystä merkillistä
muistuttelen minä muille;
tunnettuna tuonelassa
on se siellä selvinneenä,
aivan kaunis kandeleelle,
suora suuri sanoildansa,
jotka käyvät keveästi
saatettaissa saapuneita
mainioita mandereella,
kunnialle kumppaniksi.
Vaan ei suotu valistellen
tuota vielä tiettäväksi
koska muutos maailmassa
levon kautta lähestyypi;
sillä sitä viivyttääpi
kina, riita kirja-miesten,
kuin nyt kukin omaistansa,
puhettansa puuttuvaista
tarjoaapi tahtomalla
yksin arvon alaiseksi
yhteiseksi yritellen.
Murtehita maiskutellen,
jotka tuovat tuskan suulle,
korvillekin kolkutusta,
Hämäläinen hämmendääpi
puustavia puheissansa
tehden d-stä r-rän, l-län;
Sanoissansa Savolainen,
ynnä kansan Karjalassa,
poikinensa Pohjan maalla
ombi varsin vailla d-tä,
b-tä, g-tä pehmikkeenä;
Turkulainen turmeleepi
sanat kaikki katkomalla.
Mutta tuolla tuonelassa
näkö näytti kielen yhden,
kannastansa kasvaneena,
oikenevan omaisille
kuuluisaksi kunnon töissä,
ajettaissa asioita,
sopivaksi soittajalle
kandeletta kaikuvaista.
Virheistänsä viimeiseldä
puhe kerran puhdistuupi,
sanat jäykät, jäätyneetkin
suomendunut suloisiksi
yli kaiken kansakunnan.
Helisevä, hellä kieli,
soma, niin kuin linnun soitto,
sillä lailla siliääpi
laulullekin lauhkeaksi.
Kautta kielen yhdistyksen
menestyvät menot kaikki,
niin kuin kello kokonainen
humiseepi huokeasti,
vaan on halpa haljenneena,
säröisenä säriseepi.

W – s –


Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1841, 5. kesäkuuta s. 1–2. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 23.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1841. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1841_rdf.xml.