Tuomiopasuuna

Tuomiopasuuna. Kirjoittanut Kaarlo Uskela

Soi tuomiopasuuna. Jylisten

maan ääriin ääni sen kaikuu.

Yli vuorten huippujen ylisten

se merten rannoilla raikuu.

Käy vuorissa valtava jyminä,

kun pauhaavat taivahan torvet,

ja metsissä mahtava hyminä,

kun vastaavat kaukaiset korvet.

Ylt’ympäri salamat sinkoilee,

ne iskevät maahan ja mereen.

Tulipalloja taivas linkoilee,

maa näyttää peittyvän vereen.

Maankuori repeillen järisee,

tulivuoret syytävät tuhkaa.

Perustukset huoneitten tärisee:

Tuho yleinen tulla nyt uhkaa.

Ja korkeilla vuorilla kumisten

käy ikuisten jäitten jyske,

ja rinteillä vuorten lumisten

alas liukuvan laviinin ryske.

Se painuu raskaana notkoihin

ja jälkensä sileiksi tasaa,

ja syviin kallionrotkoihin

se soraa ja kiviä kasaa.

Meren aallot laivoja tärskyttää,

rajuilma purjeita ratkoo

ja vaahtoa kannelle pärskyttää

ja köydet ja kettingit katkoo.

Ja hyrskyt hylkyjä hakkaavat,

ne hautaavat syviin vesiin,

vaan ruumiit rannalle nakkaavat,

näin kantaen kuolleensa esiin.

Ja ihmiset katsovat kauhulla,

he ryömivät luolihin lymyyn,

kun taivahan voimat pauhulla

nyt yhtyvät yhtehen jymyyn.

Vaan turhaan he pyrkivät pakohon;

ei löydy luolista suojaa.

Ei paeta kallionrakohon

voi vuorten ja luolien luojaa.

Voi teitä, te köyhien nylkijät

ja leskien leivän syöjät!

Te Ihmisenpojan hylkijät

ja orpojen orjiksi myöjät!

Te kelmit saatanan sukua

nyt valjuina vapiskaatte,

kun töistänne laskea lukua

ja ansaitun palkkanne saatte.

Soi, tuomiopasuuna! Jylistä

ja tuomion tuloa pauhaa!

Ja Ihmisenpoikaa ylistä,

ja ihanaa, ikuista rauhaa

nyt ihmiskunnalle julista,

kun saatanan ikeen alta

on päästy, ja järveä tulista

ja tuhkaa on mammonan valta.

Tulenliekkejä pilvet heijastaa:

yhä enemmän yltyy kulo.

Vaan taivaanranta jo seijastaa –

se on Ihmisenpojan tulo.

Jo haudan ovi on haljennut

ja haudasta nousee haamu.

Jo aurinko nousee. Valjennut

on tuomiopäivän aamu.

Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.