Tuomiopasuuna.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Soi tuomiopasuuna. Jylisten
maan ääriin ääni sen kaikuu.
Yli vuorten huippujen ylisten
se merten rannoilla raikuu.
Käy vuorissa valtava jyminä,
kun pauhaavat taivahan torvet,
ja metsissä mahtava hyminä,
kun vastaavat kaukaiset korvet.
Ylt’ympäri salamat sinkoilee,
ne iskevät maahan ja mereen.
Tulipalloja taivas linkoilee,
maa näyttää peittyvän vereen.
Maankuori repeillen järisee,
tulivuoret syytävät tuhkaa.
Perustukset huoneitten tärisee:
Tuho yleinen tulla nyt uhkaa.
Ja korkeilla vuorilla kumisten
käy ikuisten jäitten jyske,
ja rinteillä vuorten lumisten
alas liukuvan laviinin ryske.
Se painuu raskaana notkoihin
ja jälkensä sileiksi tasaa,
ja syviin kallionrotkoihin
se soraa ja kiviä kasaa.
Meren aallot laivoja tärskyttää,
rajuilma purjeita ratkoo
ja vaahtoa kannelle pärskyttää
ja köydet ja kettingit katkoo.
Ja hyrskyt hylkyjä hakkaavat,
ne hautaavat syviin vesiin,
vaan ruumiit rannalle nakkaavat,
näin kantaen kuolleensa esiin.
Ja ihmiset katsovat kauhulla,
he ryömivät luolihin lymyyn,
kun taivahan voimat pauhulla
nyt yhtyvät yhtehen jymyyn.
Vaan turhaan he pyrkivät pakohon;
ei löydy luolista suojaa.
Ei paeta kallionrakohon
voi vuorten ja luolien luojaa.
Voi teitä, te köyhien nylkijät
ja leskien leivän syöjät!
Te Ihmisenpojan hylkijät
ja orpojen orjiksi myöjät!
Te kelmit saatanan sukua
nyt valjuina vapiskaatte,
kun töistänne laskea lukua
ja ansaitun palkkanne saatte.
Soi, tuomiopasuuna! Jylistä
ja tuomion tuloa pauhaa!
Ja Ihmisenpoikaa ylistä,
ja ihanaa, ikuista rauhaa
nyt ihmiskunnalle julista,
kun saatanan ikeen alta
on päästy, ja järveä tulista
ja tuhkaa on mammonan valta.
Tulenliekkejä pilvet heijastaa:
yhä enemmän yltyy kulo.
Vaan taivaanranta jo seijastaa –
se on Ihmisenpojan tulo.
Jo haudan ovi on haljennut
ja haudasta nousee haamu.
Jo aurinko nousee. Valjennut
on tuomiopäivän aamu.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.