Tunne ja kieli.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


On tunne sydämmen,
Kuin kuuma hiilos mielen;
Vaan tulkki tuntehen,
Tuo kylmä sana kielen,
Se monta kyventä,
Mitk’ ihmis-sydäntä
Lämmittää, hehkuu siellä,
Pois hiivuttaapi tiellä.
Ken sielun hiilokseen
Vois nähdä, kenpä luoda
Vois silmän salaiseen
Sydämmen ahjoon, tuoda
Esille hiljaisen
Ja ujon tuntehen,
Jonk’ alla kulta kiiltää,
Kun tuli korret hiiltää?
Ken salaisuuksia
Vois oikullisen mielen,
Ken sielun tunnetta
Kuvata kautta kielen?
Ken voisi, kenpä syvää
Mitata syvyyttä
Povessa ilmestyvää –
Pahetta, hyvyyttä?
Sit’ emme voi – On tunne
Vaan sala-hiilos mielen:
Jos pakenemme kunne
Se palaa – hehkuu. – Kielen
Avulla sitä vainen
Eip’ ymmärrä; sen yksin
Käsittää tuntevainen
Sydämmin, silmäyksin.


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.