Tummaa.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


Virvatulet väikkyää,
vilppivirret soivat,
myrkky musta läikkyää.
– Missä onpi hoivat?
Kadotusta, kuolemaa,
veren punoitusta,
kavaluutta katalaa.
– Liekö lohdutusta?
Puoliyötä, hämärää,
yötä päivän päällä.
Ylen monta itkevää
tuskahista täällä
odottaapi aamua,
havajaakin yöhön,
vailla tointa, tarmoa
elämähän, työhön.
Eikä täällä tahdota
elää eikä kuolla,
seistä, eikä kaatua,
tahdotaan vaan huolla.
Eikä ole ollenkaan
oikeata, väärää.
Sidesilmin kuljetaan. –
Mikä minkin määrää?
Veljeyspä vaeltaa
lailla lauhan lampaan. –
Tarkka silmä sillä saa
nähdä torahampaan.
Romua on ihanteet,
hyvä horjuvaista;
omantunnon tuntehet
ihan samallaista.
Siellä, missä kylvetään
hyvän siemeniä,
siellä sitä niitetään
pahan jyväsiä.
Tuskavaippa verhoaa
maita, mantereita.
Eiköhän ne liekin vaan
Tuonen tantereita?


Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.