Tulkaa ja katselkaa!

Tulkaa ja katselkaa! Kirjoittanut Lauri Soini

Oi, tulkaa käykää ja katselkaa

mun maatani, vanhat ja nuoret!

Kas, rannoilta järvien välkkyväin

ylös kaartuvat uljaat vuoret!

Mäen rinteillä runsaina rehottaa

kotilehdot ja kuusikot taajat

ja taustalla lehtojen, vuorien

kovat korvet ja hongikot laajat.

Salon korvessa koppelo kotkottaa,

jänö, karhu ja hirvikin hyppii.

Joka paikassa juoksevat, siivekkäät

elinvoimia luonnosta nyppii.

Kotikansani vakaa ja värkkymätön,

syvämielinen, miettiväinen,

se tarmolla maatansa viljelee,

maa vaikkapa onkin jäinen.

Kevätkaskissa liekkejä leimuaa,

kotirannoilla laihoja loistaa,

hakalehdoissa karjojen kellot soi,

kodit piirtonsa lahdessa toistaa.

Kohukoskissa jyskyen tehtaat käy,

salot pyssyjen kaikuja paukkaa,

venot, laivatkin aaltoja vellovat,

tuliorhit kangasta laukkaa.

Ja hermoina sähköjohdot käy

maan aivoista jäntereihin,

ja tieteemme taivasta tahdittaa,

luo taiteemme kukkia teihin.

Mäkihaavikon keinuilla kisaillaan,

viriaalloilla nuoriso laulaa.

Sitä ei voi äänettä kuunnella,

sitä itsekin täytyvi laulaa!

Kotikantelo kaunonen kasvattaa

helokirkasta sointujen viljaa.

Surusointuista on se ja vienoa –

sitä täytyvi kuunnella hiljaa.

Oi, kansani, henkesi siiville

kotikantelo kallis nosta,

tuo pöydälle pirtin se helkkymään,

sen kärsimät kohlut kosta!

Ylös nosta se kaunosti kaikumaan,

niin henkesi nostaa se myötään!

Ja silloin mielesi puhtainnaan

voi tehdä kauneinta työtään.

Lähde: Soini, Lauri 1902: Kansa ja kannel. Minervan kirjakauppa, Helsinki.