Tulipalosta

Tulipalosta. Kirjoittanut Pentti Lyytinen

Ei arvaa ihmis-parka

Maailman matkalla,

Niin aina olla tarkka

Vahingon varalla.

Pimeys peittää ajat

Kuin ompi edessä,

Vahingot tuottaa vajaat

Maassa ja meressä.

Kuin polttaa tulipalo

Huoneet ja vaattehet,

Vahingollinen valo

Vie kaikki einehet.

Valkia vaan ei säästä

Ei leivän palaista,

Ei varjelemaan päästä

Ottamaan iltaista.

Valkia on vihainen vieras

Jos vaan on vallan pääll’,

Kaupungit kans’ on teuras’

Ennen kuin tietää tääll’.

Taas nähtiin tulipalo

Jo tehneen työtänsä,

Vahingollinen valo

Vei kaikki myötänsä.

Kuin kovasti se koskee

Kuin niitä kärsivät,

Ei osaa lukua laskee

Vaan itse itkijät.

Syystäpä silloin itkee

Kuin kaipaa kaikkia,

Kivulla myöskin kitkee

Jälkiä valkian.

Kyllä Herra kyynäleetkin

Lukeepi leiliinsä

Ja itku-pisaratkin

Hyväksi heillensä.

Hän muuttaa murheen-maljat

Itkevill’ iloksi,

Ja kutkeratkin kaljat

Myös ilo-viinaksi.

Vaikka se väli aika

On kyllä karvasta,

Kuin saapi kauvan maistaa

Katkerasta kalkista.

Vasta haudan yläpuolla

Kaikki murheet maksetaan,

Ei siellä enää huolla

Vaan jalost jaksetaan.

Kuin kyynäleillä kylvää

On hyvää siemmentä,

Ilolla niistä niittää,

Kyllä monta kymmentä.

Niin sanoo itse Herra

Pyhässä kirjassans’,

Hän maksaa murheet kerran,

Viisaammassa virassans’.

Jos Herran omat ollaan

Ja rakkaat lapsensa,

Niin Tuonnelaankin tullaan,

Korkiaan kotiinsa.

Bengt Lyytinen.

Lähde: Tapio 18.4.1863.