Tuli-palosta.
(Suomentaminen Fredmanin Lauseista, N:o 34 *)).
Kirjoittanut Carl Michael Bellman


*) Lauletaan kuin: ”Ack hvad för en usel koja, spräckta rutor, brutna läs.” &c.

Mikä kurjuus, tuolla kaulla!
Lasit rikki, katto pois;
Kukko puhteellaan jo laulaa,
Rumpu kuuluu kulmass’ toiss’.
         Hoipa! Hoipa! pitkin moata
         Huuto käypi ainiaan.
                  Varttuissaan
              Vettä soahaan,
         Kellot soipi aina voan.
Kirkon torni tuolla paistaa,
Kuumottaapi kaiken yön;
Heinissäpä, tallin laessa,
Toruu akat tehyn työn.
         Akkunassa kissa naukuu,
         Hiiren syöjää hirmuttaa;
                  Samassa
              Koirat ne haukkuu,
         Itku, nauru, tarjona.
Pumput suihkii, piiput säihkyy,
Hirnuu hepo aisoissaan;
Moa vapisoo, ruiskut räiskyy,
Kaikk’ on veen jo vallassa.
         Miehet, joukottain, ne kiikkuu,
         Juoksoovatten tänn’ ja sinn’;
                  Varkaatkin
              Tässä liikkuu.
         Pelko, pakko, yläisin.
Kahtokaapas, kuin on kaita
Tie ropakko, kurainen;
Roastuvanki toinen laita
Poahtuu, tuolla, itekseen.
         Akkunastaan vanha vaimo,
         Kurkistellen, irvistää –
                  Silmissään
              Viha ja vaino;
         Paljas peä on, etkös neä?
Seinän vasta, neät, jos’ lystät,
Kärryt, pantu pystyyn päin;
Rikkinäisestä lyhystä
Suitsuu vielä kynttiläin.
         Tien ravissa, makoo tuolla,
         Juopunutkin jouto-mies’.
                  Kuka ties
              Taitaa kuolla?
         Otak häntä huonehes’!
Kiukoon kivet antaa löylyt,
Raunioistaik näistä soat;
Tulen liekit, vesi-höyryt,
Yltä ympäir leimahtaa.
         Tässä, Muovits! Mikä paukeh?
         Tulen voarat, miekkoin kanss’,
                  Vallallans’.
              Kova ja lauhkee
         Vaimoin parku, lastens kanss’.
Siinä talo, kuss’ on portti –
Ryypätäänpäs kerran viel’!
Ilot itkumme jo sorti,
Syntyypi jo toinen miel’:
         Ukko Muovits naurahtaapi,
         Pullostansa vielä juo –
                  Kohta tuo
              Sanan soapi,
         Tullak tuonelan jo luo.
Naurahtaa kuin piikit, pyssyt,
Teällä teköö toimensa;
Piikoin rievut, herroin myssyt,
Vieri toinen toisensa.
         Tuolla makoo hujan-hajan
         Hameet, huivit, kauhtanat
                  Kohta soat
              Toisen majan,
         Toiset tilukset ja moat.
Kannak kauniist’ kanleleisi!
Jopa palaa toinen puol’;
Otat kanssais mantteleisi,
Ja tuo vanha karmi-tuol’!
         Sarven, torven, minkäs löyvät,
         Kannak kanssais mitäs soat!
                  Jumalat
              Auttaa köyhät;
         Äläs huiluis unohtak!”
Niinkuin muinon uros Troijan,
Riensi Muovits portistaan;
Huilut, hailut, mitkä voijaan,
Soatti valkian voarasta.
         Tuli tukkahan jo tarttuu
         Niskaan ruiskusta jo sai;
                  Hui ja hai!
              Vesi parskui,
         Kylmäks’ kyllä tunteek tais’!
Moanpa voivat, onnet teijän
Ompi turhuus, tyhjyys voan!
Köyhyys, kurjuus, tämä meijän,
Välleen muuttaa majansa.
         Muovits pistiin olvelahan;
         Siellä tuopin velaks’ pyys’;
                  Ryypäys –
              Polvillahan,
         Nukkui siihen köyhäisyys.


Lähde: Suomi 20.3.1847.