Tuleepa myrskyt –

Tuleepa myrskyt – Kirjoittanut Irene Mendelin

Tuleepa myrskyt tahi rajuilmat,

Tuleepa nälkä, rutto, kuolema,

Tää kansa se ei murru, tyyten sorru,

Niin kauan kuin suur’ elää Jumala.

Sill’ ei oo kansaa, mi niin paljon kärsi

Vammoista nälän, ruton, sotien,

Mi, varjona vaikk’ kuolon yössä hoippui,

Pyhyyttä kunnioitti lakien.

Sill’ ei oo kansaa, jonka historia

Niin kirkas ois, kuin Suomen kansan on;

Jos verta viljalta sen lehdill’ onkin,

Se petoksest’ on puhdas, tahraton!

Ja senpä vuoksi sill’ on elinvoimaa

Ja senpä vuoks’ se sortua ei voi –

Ja senpä vuoks’ sit’ taivaan käsi suojaa

Ja sille paistaa toivon kirkas koi. –

Ja menneisyyden mainehikkaat haudat

Ne toivon koille kirkkautta suo,

Ett’ ajan sen ne lemmen, alttiiks-annon

Myös kansan nykyisenkin syömmiin luo.

Ja sillähän juur’ elinvoimaa onkin,

Ken alttiiks’ antaa voi ja rakastaa,

Kell’ onni maansa on niin pyhä, kallis,

Sen että eestä kaikki väistää saa.

Ja siks’ saa tulla myrskyt, rajuilmat,

Saa tulla nälkä, rutto, kuolema;

Tää kansa se ei murru, tyyten sorru,

Niin kauan kuin suur’ elää Jumala.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.