Tule, juhannus...

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Niin tuima se talveni ollut on
ja ankara valtias hallan,
tule, juhannus, juhla sa auringon,
tule, hetki sä valkean vallan,
suven suurten sävelten helkkyä suo
taas auringon alla sa armaan,
kesän kukkia anna, uutt’ yhä luo,
suo paisua maaemon parmaan.
Olen kauan kulkenut kuiluja yön
vain öisten varjojen lailla,
olen nähnyt talven tähtien vyön
vaan tähtiä ollut vailla.
Tule, juhannus, öiset varjot sä vie,
suo suuren päiväsi loistaa,
avaruuteen auringon ylhä on tie,
sumut laaksojen anna sen poistaa.
Olen nähnyt kuoleman kulkevan
ja kaatavan kallehinta,
ja lailla sävelen sammuvan
on sammunut sykkivä rinta.
Tule, juhannus, juhla sa valkeuden,
valo kuoleman yöhön sä heitä,
tule, suurena elämän iäisen
sä soittaen säveleitä.
Kun sieluni itkee, köyhyyttään
monin pitkin pilvisin illoin,
tule herkkänä, henkäys suvisen sään,
tule aina sa sieluhun silloin.
Kesän kaikua suo sille säveleen
sekä virrata lämpösi lähteen,
se yhdistä päivään ylhäiseen,
suven suureen tähtien tähteen.


Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.