Tule, juhannus...

Tule, juhannus... Kirjoittanut Antti Rytkönen

Niin tuima se talveni ollut on

ja ankara valtias hallan,

tule, juhannus, juhla sa auringon,

tule, hetki sä valkean vallan,

suven suurten sävelten helkkyä suo

taas auringon alla sa armaan,

kesän kukkia anna, uutt’ yhä luo,

suo paisua maaemon parmaan.

Olen kauan kulkenut kuiluja yön

vain öisten varjojen lailla,

olen nähnyt talven tähtien vyön

vaan tähtiä ollut vailla.

Tule, juhannus, öiset varjot sä vie,

suo suuren päiväsi loistaa,

avaruuteen auringon ylhä on tie,

sumut laaksojen anna sen poistaa.

Olen nähnyt kuoleman kulkevan

ja kaatavan kallehinta,

ja lailla sävelen sammuvan

on sammunut sykkivä rinta.

Tule, juhannus, juhla sa valkeuden,

valo kuoleman yöhön sä heitä,

tule, suurena elämän iäisen

sä soittaen säveleitä.

Kun sieluni itkee, köyhyyttään

monin pitkin pilvisin illoin,

tule herkkänä, henkäys suvisen sään,

tule aina sa sieluhun silloin.

Kesän kaikua suo sille säveleen

sekä virrata lämpösi lähteen,

se yhdistä päivään ylhäiseen,

suven suureen tähtien tähteen.

Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.