Tukkiherra

Tukkiherra. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Simo Holja oli ennen vorokkimies

ja ponttoolla hoikkana sousi,

Simo Holja se junnien juonensa ties

ja tukkiherraksi nousi.

Nyt kulkee hän supsiniturkissaan

ja puhe on simaa silkkaa,

povitasku on arvosta pullellaan

ja massissa hopeat kilkkaa.

Hän ajaa taloista taloihin

ja rikkaita neitoja kosii,

puumerkkinsä piirtää hän saloihin

ja jakaa metsiä osiin.

Hän metsiä raiskaa ja sahat soi,

talonpoikia nylkee ja kostaa,

hän luulee, että hän rahalla voi

joka miehen kunnian ostaa.

Hän vauhkoa Valkkia siimalla lyö

ja kievarin kuistihin töytää,

hän herrojen joukossa juo ja syö

käsivarttaan nojaten pöytään.

Hän suurista summista kerskailee

ja ruokaliinalla huiskii,

hän pöhnässä vennosti venskailee

ja morsiamistaan kuiskii.

Hän solkkaa: ”tässä on herra, he,

Simo Holja se tarjota jaksaa,

minä... yhtiö... sama se... selvä se, –

mitä sampankalja maksaa!

On taloni parhaita Suomenmaan,

sitä rahaakin on kuin roskaa,

on klaverit, kirjat kullassaan,

vaan niitä en lue minä koskaan.

Kuka Holjan rinnalla rimpua vois,

näin, näinhän ne rikkaat röyhii

ja Holja kun lähtee talosta pois,

niin kuokkijat patjoja pöyhii –!”

Hän lähtee talosta aamulla taas

ja moukkia pihalla pilkkaa,

joiden maat hän polkuhinnasta kaas,

joiden massissa kuparit kilkkaa.

Mut yksin kankaita ajaissaan

ei saa Simo tunnonrauhaa,

hän piiskaa vaahtohon Valkkiaan,

taas kievarin pihoilla pauhaa.

Ja yöllä hän voihkivi vuoteellaan

kuin miettisi väärää valaa,

on kaamea kolkkous sielussaan

vaikka kynttilä pöydällä palaa.

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.