Tukholma.
(1856.)
Kirjoittanut Yrjö Koskinen


Terve! sä luotojen kaupunki kaunis,
Meren ja Määlärin siittämä, terve!
Tervehdin mannertas kunniallista
Sähkyvin silmin, kuin tuttua vanhaa,
Niinkuin lapsi, jo mieheksi käynyt,
Kätteli entistä imettäjäänsä.
Terve, o terve, sä entinen äiti!
Suokohon Luoja sun kau’ankin vielä
Kukkana versoa kauneudessa.
Katsellessain muotoas’ kerran
Muiston lähtehet rinnassa kuohuu,
Kastavat silmäin kyynele-vihmoin. –
Määlärin tytti, sä ruhtinas Ruotsin,
Kallis oot sinä muistojen aarre
Täynnäsi mainetta, verta ja vaivaa.
Vaivasi kumppali Suomikin ennen,
Ihasteleepi sen muistoja vielä,
Itkee riemun ja kaipauksella; –
Juur’ samatekkuni mies moniasta
Lapsuuttansa, jos kolkonkin laista,
Kaipaa sielunsa hartaudella. – – –
Ai’at muuttuvat, aikojen kanssa
Lapsi on kasvanut, mieheksi tullut;
Suomi on uusille lähtenyt teille,
Uusia onnia odotteleepi.
Kuitenkin aina tän auringon alla,
Kuutaman kaunihin kumottaessa,
Rakkaus ruostumatonna on jäävä, –
Rakkaus Ruotsihin, kasvatus-äitiin,
Rakkaus vanhojen muistojen jälkiin,
Rakkaus entisen aikamme töihin.
Siis eläköön sinä urhea Ruotsi,
Luotojen kaupunki kukkana loista!

Y[rjö Koskinen].


Lähde: Suometar 13.3.1857.