Tuhlaajapoika sikojen parissa

Tuhlaajapoika sikojen parissa. Kirjoittanut Hjalmar Procopé

Suomentanut Osku Velho.

On sairas ruumiini... ei jäsenten

voi raukeutta kova vuode lientää.

Tää julmaa on... Mun tulisiko rientää

isäni etäisehen kartanoon

ja sanoa: »Ma pahoin tehnyt oon.

Maailman teille osuutein on mennyt,

kun ylenkatsoin viisaan-neuvojas.

En ansaitse sun, isä, armoas,

halvimman orjas arvoinen ma en nyt.

Mut ravitse ei rapa, jota syön,

kylmästä kangistuin ma monen yön.

Ei ole vaatteita, ei rahaa mulla –

suo renkeis joukkoon, isä, minun tulla!»

Ma tiedän jo, min vastauksen saan:

on isä kernas anteeks’ antamaan.

Nään kuinka ilojuhlaa valmistetaan,

min ylimmäksi minut korotetaan.

Ja suku kertyy, pöyhkä hyveissään,

isäni antimia mässäämään.

Ja hurskain lauluin Herraa ylistellään,

mua, syntisraukkaa, silmäillähän hellään.

Ei, isä, ällös ryhdy juhlimaan,

ei poikas koskaan kadu polkujaan.

En lainkaan muuttunut, oon entiseni,

mua yhä polttaa liekit himojeni.

En kaipaa lapsuuskodin unelmiin,

vaan syntihin ja Jerusalemiin.

Mua halu kiellettyihin heelmiin huumaa,

ma kaipaan syleilyä, yötä kuumaa.

Ja taas jos saisin viinin nuoruuden,

ma uhman hymyin varren suoraks’ loisin

ja maljan viime tilkkaan asti joisin

taas sikain kaitsijaksi ryhtyen.

Lähde: Velho, Osku 1922: ”Umpimähkään”: O. Velhon elämäntyön pirstaleita. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.