Troja ja Ilion muinaistieteellsiten kaivausten valossa

Troja ja Ilion muinaistieteellisten kaivausten valossa. Kirjoittanut Julius Ailio

Troja ja Ilion muinaistieteellisten kaivausten valossa.

Kirjotti Julius Ailio

Lähes kolmisen vuosituhatta ovat Homeron sankarilaulut olleet ihailun esineenä. Ja lähes yhtä kauvan on kestänyt kiistaa siitä, missä näiden laulujen keskus, ”lujamuurinen” Troja on sijainnut. Ihmismieli, jolla on niin ominainen mieltymys päivän väreihin, tosielämän loisteeseen ja persoonallisuuden häikäisyyn, on tahtonut näyttää paikan Priamon ja Hektorin pyhälle linnalle, se on halunnut antaa todellisuuden pohjan laulujen ikuistuttamalle Trojan sankarisodalle, se on mielinyt nostattaa historian piiriin saman sodan henkilöitä ja tapahtumia.

Se mies, jota valtavimmin on innostuttanut halu etsiä esille Homeron Trojan rauniot, on ’’’Heinrich Schliemann’’’, saksalainen liikemies, joka ensin kerättyään melkoisen omaisuuden, käytti suuren osan tästä, satoja tuhansia Suomen markkoja, muinaistieteellisiin kaivauksiin olettamallaan Trojan paikalla ja muutamain samanaikuisten kreikkalaisten kuninkaanlinnain raunioilla. Viimemainittujen kaivausten tuloksista ovat eritoten mainittavat kulta-, hopea- y. m. aarteista satumaisen rikkaat kuninkaanhaudat Mykenessä, Agamemnonin linnassa, sekä verrattaen hyvin säilyneet linnan ja kuninkaallisen palatsin rauniot Tirynsissä, molemmat Argoliin maakunnassa, jolla Kreikan vanhimmassa historiassa on huomattavin sija, yksin Athenaan ja Spartaankin verrattaessa. Näiden tutkimusten kautta olemme me etupäässä oppineet tuntemaan Hellaan kuuluisaa kultuuria sen lapsuuden aikana, toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla e. Kr., jolloin se, tosin jo kumman korkealle kehittyneenä, ei kuitenkaan vielä esiytynyt erikoisluonteisena luomana, vaan ainoastaan peilikuvana silloisesta, Välimeren itäisiin rantamaihin levinneestä kultuurista. Tämä Homeron niin loisteliaasti kuvaama, Trojässäkin jalansijan saanut kultuuri, jota nimitetään ’’mykeneläiseksi’’, ensimmäisiin kuuluvan suuren löytöpaikan mukaan, oli kehittynyt Egyptin valtavan vaikutuksen alaisena, ja osottaa niinmuodoin Europan aikoinaan olleen itämaihin samassa suhteessa, missä nykyään ulkoeuropalaiset siirtomaat ovat Europaan. Paikallisen asemansa kautta tulivat Aigean meren rannikot ja etenkin Kreikka välittämään tämän kultuurivirtauksen leviämistä muuhun Europaan, yksin etäiseen Suomeen asti, niinkuin moniaat maastamme löydetyt pronssikauden esineet ovat osottamassa.

Schliemannin päätarkoituksena ei kuitenkaan ollut niin paljon Trojan sodan aikuisen kultuurin selvittäminen kuin itse Trojan muurien ilmoille kaivaminen.

Iliadin mukaan sijaitsi Troja Vähässä Aasiassa, Hellespontin rannikolla, lakealla Skamandrosjoen tasangolla, missä näköpiiriä rajoittaa yhtäällä metsäinen ja sateinen Idavuori, toisaalla mahtava ja lumihuippuinen Samothrake. Tältä tienoolta, useilta eri kohdilta, on kautta aikain etsitty Trojan paikkaa, milloin ei nimittäin ole oletettu, kuten vielä vallan myöhään muutamat tutkijat ovat tehneet, että Troja on vain runollisen mielikuvituksen tarulinnana pidettävä. Klassillisella ajalla arvelivat useimmat Trojan sijainneen kreikkalais-roomalaisenIlionin kaupungin sijalla, jona silloisten kirjailijain tiedonannoista ja nykyaikana löydetyistäkirjoituskivistä päättäen on pidettävä Hissarlik nimistä, n. 5 km:n päässä meren rannasta sijaitsevaa kukkulaa (ks. kartanaihelmaa, kuv. 1). Tätä otetusta kannattivat, paitsi Ilionin omia asukkaita ja useita kreikkalaisia kirjailijoita, moniaat Ilionissa poikenneet huomattavat henkilöt, n. k. Xerxes, Aleksander Suuri ja lisäksi Caesar ynnä useat Rooman keisarit, jotka johtivat sukujuuriaan muinoisesta Trojasta asti. Schliemannin aikana asettivat useimmat oppineet Trojan Ilionista etelään olevalle Bunarbashin kukkulalle (kuva 1, oikealla alakulmassa), koska tämä muka asemaansa ynnä muihin paikallisiin seikkoihin nähden paraiten vastasi Homeron kuvailuja.

Senvuoksi alotti Schliemann Trojantutkimuksensa, se oli v. 1870, Bunarbashin kukkulalla, mutta jo vähäiset kaivaukset osottivat, etteivät täällä esiytyvät niukat raunioläjät ja myöhäiset muurinjäännökset saattaneet johtua Priamon linnasta. Silloin siirtyi hän Hissarlikille,jonka valtiaan-asema erinäisellä kukkulalla lähellä Hellesponttia ja kahden hedelmällisen jokitasangon risteyksessä jo osotti Schliemannista paikan historiallista merkitystä. Samaa vakuuttivat ne valtavat rauniosoraläjät, joita samaiselle kukkulalle aikain vieriessä oli kertynyt, (ks. kuv. 2). Vain tältä paikalta saattoi löytyä, siihen luotti Schliemann alusta pitäen melkein naiivisella varmuudella, myöhäisten rakennusjätteiden alta pyhän Ilionin rauniot.

Heti ensi kaivauslöydöt osottivat, että paikan päällimmäinen rauniokerros kuului roomalaiseen Ilionin kaupunkiin. Ja tämän kerroksen alta ilmeni kaivausten kestäessä — näitä suoritti Schliemann kaikkiaan seitsemällä eri kerralla, kulloinkin usean kuukauden aikana ja noin satakunnan miehen kerällä, aluksi vain nuoren kreikkalaisen rouvansa, sittemmin asiantuntevain apulaisten avustamana — useita eri asutuskerroksia, muodostuen sorautuneista rakennusten ja linnanmuurein perustoista, kaikkiaan kokonaista 15 m:n vahvuudelta, sekä aina sisältäen runsaasti erilaisia esineitä, n. k. saviastioita janiiden palasia, kiviaseita, luu- ja metalliesineitä, m. m. kulta-aarteita, j. n. e.^[1]

Schliemann koetti erottaa toisistaan yhteensä seitsemän eri kerrosta, voimatta kuitenkaan antaa mistään selvää kokonaiskuvaa, osaksi puutteellisten havaintojen takia, osaksi syystä, että hänen kaivaustapansa ensimmältä oli aivan epäjärjestelmällistä, säännöttömäin aarrehautain ja kuoppain kaivuuta, minkä kautta kerrosten yhteys kävi hämärää hämärämmäksi. Näistä kerroksista käsittää toinen järjestyksessä, alhaalta päin lukien, suuremmoiset, ulkopuolelta kaltevalle kiviperustalle savitiilistä rakennetut linnanmuurit portteineen ja torneineen (sisin kehä pohjapiirroksessa kuv. 3) sekä muurien sisällä esiytyvine rakennusten perustoineen, joista osa todennäköisesti on kuulunut linnanhaltijan palatsiin. Tätä kerrosta, joka ilmeisesti oli tullut raivoisan tulipalon tuhoamaksi, piti Schliemann lopulla Homeron Trojana, jonka kreikkalaiset olivat polttaneet.

Viimeisen kaivauksen kuluessa, jonka Schlieman ennen kuolemaansa suoritti, nim. keväällä ja kesällä v. 1890, ilmautui kuitenkin toisen kerroksen yläpuolelta erityisen huomattavia, hyvästi laadittujen rakennusten jäännöksiä, jotka kuuluivat alhaalta lukien kuudenteen kerrokseen, ja joiden täytyi saviastialöydöistä päättäen johtua mykeneläiseltä ajalta. Itsestään nousi silloin kysymys, eikö toinen kerros näin ollen ole varhaisempi Trojan sodan aikaa, ja eikö sen siis tullut luovuttaa kunnia Homeron Trojan nimen kannosta kuudennelle kerrokselle.

Myöntävän vastauksen tähän kysymykseen antoivat Schliemannin monivuotisen, etevän arkkitehtiapulaisen, tri Wilhelm Dörpfeldin johdolla jatketut kaivaukset, jotka tapahtuivat ensin Schliemannin lesken ja sitten (v. 1894) Saksan hallituksen kustannuksella, ja jotka suoritettiin mitä suurimmalla huolella ja muinaistieteen eri alain edustajain avustuksella. Näiden kautta tuli keksityksi yhä useampia kuudenteen kerrokseen kuuluvia isoja rakennuksia, ja mahtavat linnanmuurit, joiden kaikkien mykenen-aikuisuudesta ei saattanut olla epäilystäkään. Jotenkin varmana saattoi nyt pitää, että tämän komean linnan rauniot (ulompi kehä pohjapiirroksessa kuva 3), jotka tähän asti olivat huo-maamatta jääneet, olivat selitettävät Homeron laulamaksi Trojaksi, ja että toisen kerroksen linna kuului paljon vanhempaan, esihomeriseen eli esihistorialliseen Trojaan.

Oli omituista kohtalon leikkiä, ettei Schliemannilla, jonka hartain unelma oli ilmoille saattaa Priamon linnat rauniot, ollut onnea tehdä viimemainittua keksintöä. Ja vielä oikullisemmalta näyttää Schliemannin onnetar, kun mainitsemme, että nämät Homeron laulamat linnanmuurit löytyivät vain jonkun verran ulompaa niitä muureja, joita Schliemann piti epoksen Trojaan kuuluvina. Puustakatsojalta näyttää lisäksi käsittämättömältä, mitenkä Schliemann oli voinut kaivaa esille varhaiset linnanmuurit huomaamatta myöhäisempiä, ylempänä sijaitsevia valtavia linnanmuureja, ja muita rakennuksia. Tämä seikka saa kuitenkin helposti selvityksensä osaksi Schliemannin kaivausmenetelmästä, osaksi omituisista kerrossuhteista, jotka johtuvat linnakukkulan ja samalla linnankin laajenemisesta ulospäin alasvieritettyjen, yhä karttuvain sorajoukkojen kautta (ks. kuvaa 4 ja sen selitystä). Schliemann kohdisti kaivauksensa pääasiassa kummun keskustaan, mistä varhaisimmat jäännökset olivat esille tulleet, mutta täällä ei ollut tavattavissa mitään jäännöksiä kuudennesta kerroksesta, sillä ne olivat tulleet kokonaan poispyyhityiksi roomalaisella rakennuskaudella linnakukkulan tasoitustyössä. Ulompana kukkulan pohjoislaidalla olisi Schliemannin täytynyt kohdata ja tuntea kuudennen kerroksen linnanmuurit, mutta ne olivat täälläkin tulleet nähtävästi jo ammoisina aikoina pitkältä hävitetyiksi (vrt. pohjapiirrosta kuv. 3). Ja etelälaidalla ei kaivaus ulottunut riittävän syvälle.

Dörpfeldin johtamain tutkimusten kautta ovat Trojan muutkin asutuskerrokset saaneet lisävalaistusta. Niin on ylin eli roomalainen kerros tullut tutkituksi niin tarkkaan kuin paloittaiset rakennusjäännökset enään sen sallivat, ja selville on käynyt, että koko kummun itäinen puoli muodosti pylväs- ja porttikäytävillä varustetun Athenan temppelin pyhän alueen. Eri kerrosten välinen suhde on tullut raunioiden rakennustavan, rakennusaineen, säilymistilan ja löytöjen johdolla riittävästi selvitetyksi, ja aikamääräykset ynnä johtopäätökset tarkistetuiksi ja oikaistuiksi. Viimeisen Trojassa suoritetun kaivaustyön tulokset ovat julkaistut v. 1902 Dörpfeldin ja hänen avustajainsa toimittamassa suuressa, kriitillisessä, erinomaisesti kuvitetussa ja kauniilla asemapiirroksilla varustetussa teoksessa Troja und Ilion, Ergebnisse der Ausgrabungen in den vorhistorischen und historischen Schichten von Hion 1870—1894, joka lisäksi käsittää, kuten teoksen nimiselikkeessä viitataan, selonteon edellistenkin kaivausten tuloksista. Teoksen runsaasta sisällyksestä antavat käsityksen siinä käsitellyt eri alat: kaivausten historia, eri aikain rakennusjäännökset, eri aikain keramiikka (saviastiat), kivi-, metalli-, luu-, y. m. esineet, marmori- ja saviveistokset, kirjakivet, Ilionin rahat, haudat, Trojan ja Ilionin historia sekä vertailu raunioiden ja Homeron Trojan välillä.

Pyydämme puheenaolevan teoksen johdolla antaa lyhyen kuvauksen tärkeimpäin, edellisessä jo mainittujen asutuskerrosten rakennusjäännöksistä, saattamatta muuta kuin ohimennen koskettaamuihin aloihin.

Selvän kuvan sitä ennen antaaksemme kerrosten asemasta, viittaamme kaavamaiseen läpileikkaukseen kuvassa 4. Kuten siitä näkyy, on eri kerroksia erotettu lukumäärältään yhdeksän, joista alimmat vastaavat Schliemannin erottamia kerroksia. Alinna on vuoriperä, jonka päälle I kerrokseen kuuluvat, vaaleimmin viivatut ja I:llä merkityt muurit ovat rakennetut parissa eri rakennusjaksossa. Tämän alkuoloisen asutuksen sorajoukoille perustettiin sitten II kerroksen linna lujine ulkomuureineen ja niiden keskessä olevine asuinrakennuksineen. Linnan tasoa osottaa kummun keskivaiheilla oleva vaakasuora viiva. Tämän kerroksen kolme eri rakennusjaksoa ovat havaittavissa oikealla olevista kolmesta (ristiviivauksella merkitystä) muurista, jotka vastaavat linnan laajennuksia sillä taholla. Vasemmalla ei ole linnan laajennukselle ollut tilaa.

II kerroksen rakennusten hävittyä ankaran tulipalon kautta muodostui iso sorakumpu, jolle III kerroksen asujat rakensivat yksinkertaiset asuntonsa. Tätä kerrosta osottaa kuvassa 4 vain III:lla. merkitty viiva. Samoin on laita IV ja V kerroksen, joiden rakennuksen perustoja ci ole erityisesti esitetty. Näiden useiden hävitysten ja uudisrakentelujen kautta oli rakennussoraa jo kasaunut 10 m:n vahvuudelta, ja tasaisesta linnasta oli muodostunut joka taholle viettävä kumpu.

Tälle perustivat VI kerroksen asujat monin, kehättäisin penkerein ylenevän lujan linnan. Se oli Priamon linna, Homeron Troja. VI kerroksen muurit ja rakennusten perustat ovat kuvassa mustiksi merkityt. Oikealla on kallioon asti ulottuva kehämuuri, sen sisäpuolella leveä käytävä eli tie, sen sisäpuolella pengermäisesti rakennetun huoneuksen perustat ja vielä toinenkin pienehkö penger, josta vain yksi tukimuuri on löytynyt. Miten korkea kummun keskusta oli, ei enää saata määrätä, koska se roomalaisella ajalla tuli alennetuksi. Vasemmalla osottaa VI kerrosta kolme toinen toistaan ylempänä olevaa muuria, joita ei siellä ole, mutta jotka ovat luulon mukaan merkityt linnan muiden jäännösten johdolla.

VI kerroksen hävittyä laadittiin sen päälle kahdesti yksinkertaisia asuinsuojia, jotka kuuluvat VII ja VIII kerrokseen, ja joita on löydetty linnakukkulan laidoilta. Nämät ovat merkityt viivoilla ja vastaavilla luvuilla.

Viimeinen eli IX kerros käsittää rauniot Ilionin kaupungin akropoliista Athenan temppeleineen. Se on merkitty kaksinkertaisella viivalla ja sen paikalta poispyyhityt varhaisemmat kerrokset pilkkuviivoilla.

Roomalaistenkin komeat rakennukset joutuivat vuorostaan raunioiksi, peittyen kokonaan soran ja maan verhoon. Ja niin saattoi vihdoin paikalle, missä eri sukupolvet vuosituhanten kuluessa olivat rakennelleet, missä Priamon,Hektorin jaPariin linna oli ylpeänä seissyt, mihin Rooman keisarit esi-isäinsä muistoksi olivat komean kaupungin pyhine temppeleineen perustaneet, turkkilainen talonpoika muokata peltonsa, nisua ja kauraa niittääkseen.

Mitä tulee eri kerrosten suoranaiseen ikään, on Dörpfeld arvioinut sen seuraavasti:

I kerros, ikivanha asutus, ehkä 3000—2500 c. Kr.

II kerros, esihistoriallinen linna, ehkä 2500—2000 c. Kr.

lII— V kerros, kolme esihistoriallista kylää, ehkä 2000—1500 c. Kr

VI kerros, Homeron Troja, noin 1500—1000 c. Kr.

VII kerros, kaksi esi- ja muinaiskreikkalaista asutusta, noin 1000— 700 c. Kr.

VIII kerros, kreikkalainen Hion, 700-0 c. Kr.

IX kerros, roomalaisen Ilionin Akropolis, 0—500 j. Kr.

Mainittava on, että tämä arvioiminen on vain myöhäisimpiin, VI— IX kerrokseen nähden jotenkin varma, kun se sensijaan varhaisimpiin kerroksiin nähden saattaa poiketa todellisuudesta, kuten Dörpfeld itse lausuu, ei vain satoja vaan tuhansiakin vuosia. Sanottu koskee erityisesti I kerrosta, ikivanhaa asutusta, joka on ollut kivikautinen. Tämä kerros, mikä on ollut kaikkia muita vähäisin, ja mikä vain osaksi on paljastettu, käsittää pienistä kivistä ilman liiteainetta laadittuja asunnonperustoja ja niitä ympäröivänsuojamuurin jäännöksiä.

II kerros, esihistoriallinen Trojan linna on päinvastoin kuin edellinen, Schliemannin kaivausten kautta tullut melkein kokonaan paljastetuksi. Se käsittää, kuten jo edellä olemme viitanneet kolme rakennusjaksoa, joilta kultakin on toinen toistensa ulkopuolelle rakennettujen kehämuurien perustat suurimmaksi osaksi säilyneet. Muurien sisällä olleista rakennuksista on vain viimeiseen jaksoon kuuluvia cli ylimpiä esille kaivettu.

Kehämuurien rakenteessa on erotettava niiden perusta, joka on kyklooppimuurausta, s. o. pienistä kivistä ilman liiteainetta ladottua 1—8,51 — 8,5 m:n korkeaksi paikan luonnon mukaan (ks. kuvaa 5), ja jonka päällä on ollut isoista, polttamattomista savitiilistä laadittu, yli 3 m:n korkuinen yläosa. Perusta oli ulkopuolelta kivien pienuuden takia sangen kalteva, joten hyökkääjän olisi ollut helppo kiivetä sen ylitse, ellei tätä olisi estetty laatimalla yläosa pystysuoraksi. Muurit ympäröivät alkuaan koko linnakukkulaa, muodostaen monikulmaisen kuvion, jonka kulmiin oli laadittu torneja — sellaisen perusta on nähtävänä kuvassa 5, ja pari sellaista ilmenee myös pohjapiirroksessa kuvassa 6, missä myös esiytyy yksi linnan pääporteista. Viimemainittuja oli kaksi tai kolme, ja, kuten viimeksi viitattu piirros osoittaa, olivat ne vahvojen, muuriviivasta ulkonevien tornien etusivussa. Helppoa oli puolustaa tällaisia portteja tai porttikäytäviä, joissa ei monta miestä mahtunut rinnan kulkemaan. Samaan tapaan ovat portit toisinaan meidän, tosin paljon myöhäisemmissä muinaislinnoissamme olleet varustettuja. II kerroksen kolmannella rakennuskaudella on porteissa samoinkuin muissakin seikoissa melkoisia eroavaisuuksia huomattavissa. Sekä kehämuuri että tornit olivat kullakin rakennusjaksolla ylhäältä arvattavasti katetulla käytävällä varustetut, missä olevista aukoista ja ikkunoista puolustajat saattoivat tehokkaasti ahdistaa hyökkääviä vihollisia.

Linnan sisärakennuksista esittää muutamia, todennäköisesti linnanherran ja hänen seurueensa asuntoja, pohjapiirroksessa kuva 7. Etupihalta (kuvan oikeassa alakulmassa) tullaan erityisen porttirakennuksen kautta (II C) varsinaiseen pihaan, joka on ollut muurilla etupihasta erotettuna, ja jonka keskustassa on eri huoneryhmiä. Kussakin on edestä avonainen etehinen ja yksi tai kaksi suojaa, siis samat osat kuin vanhimmissa kreikkalaisissa temppeleissä, jotka ovatkin asuntojen esikuvan mukaan laadittuja. Rakennustavaltaan ovat mainitsemamme huoneukset huomattavia, sillä ne ovat olleet laaditut isoista savitiilistä, joiden väliin oli pantu pitkin ja poikin käyviä hirsiä, seinille täten vahvuutta antaakseen, sillä näiden kannatettavina olivat kattoparrut ja raskas multakatto.

Kerrotut rakennusjäännökset osottavat verrattain kehittynyttä kultuurikantaa, mikä on erityisen huomattava niiden korkeaan ikään nähden (kolmannelta esikristilliseltä vuosituhannelta!) Samaa osottavat maalöydötkin, niinkuin saviastiat, jotka ovat hienotekoisia, vääntölevyllä laadittuja ja arvattavasti uunissa poltettuja, sekä kulta- ja hopea-aarteet, joita tämä kerros sisältää enemmän kuin mikään muu. Isoin aarre, jota Schliemann luuli ja nimitti Priamoksen aarteeksi, ja joka oli muurin sisään kätkettynä, sisälsi paljon kultaisia naisten koristeita, n.k. diadeemeja, otsakoruja, ketjuja, korvarenkaita, rannerenkaita y. m., kultaisia ja hopeaisia kannuja, vaaseja, maljakkoja j. n. e., kuparikattilan ja kuparivaaseja, kupari- tai pronssiaseita, jotka siis osottavat metallikauden alkaneen.

lII— V kerroksen vaivaisista kylistä, joista ainakin viimeistä ympäröi vähäinen suojamuuri, ci siedä tassa erityisesti puhua.

VI kerroksen eli Homeron runojen ylistämä Trojan linna muodostui, kuten jo on mainittu, penkereittäin kohoavista, monikulmion muotoon rakennetuista muureista. Uloin, joka on ollut yli puolen kilometrin pituinen, on alaosaltaan suurimmaksi osaksi säilynyt (ks. pohjapiirrosta kuvassa 3). Sen yläosa on ollut 4—5 m:n korkuinen, alkuaan polttamattomista savitiilistä, sitten kivistä muurattu. Alaosa on paikoin kyklooppimuurin kaltainen, mutta enimmältään kuitenkin isoista hyvin muovatuista ja tarkkaan liitetyistä kalkkikivistä rakennettu. Jonkinlaisen käsityksen tämän rakennustavan hienoudesta, jota ei aluksi arvattu mykeneläiselle ajalle omistaakaan, antaa kuva 8. Siinä näkyvät tummanvarjoiset muurin ulonnukset riippuvat alkuaan teknillisistä syistä, mutta tässä niillä on vain taiteellinen tarkoitus: ison ja tyhjän muuripinnan elähyttäminen.

Useita lujia, myöskin hyvästi rakennettuja, muuriviivasta ulkonevia torneja oli tehty n. s. sivaisemista varten, s. o. muuripintaa ampumalla suojellakseen vihollisen tuhoilta. — Ainakin neljä porttia johti linnaan. Muuanta sellaista, täydellisesti säilynyttä esittää pohjapiirroksessa kuva 9. Itse portin kohta on merkitty kirjaimilla a b, ja sen ulkopuolella oleva pitkä porttikäytävä kirjaimilla c d. Tällainen järjestelmä, jota myöhemmin on yleisesti käytetty Europan ritarilinnoissa, oli erittäin edullinen puolustajille, mutta tukala hyökkääjille, joiden oli kuljettava pitkä matka kahden muurin välissä, joiden reunalle puolustajat olivat asettuneet. Portista tultua haarautui tie vasemmalle ja oikealle, muurin sisäpuolella kulkevalle, leveälle, linnan puolustamiseksi hyvin tärkeälle välikäytävälle, suoraan eteenpäin johti se taas portaita myöten toiselle pengermälle.

Lukuisat jäännökset sisärakennuksista osottavat, että nämät olivat rakennetut noille kehättäisille penkereille ja niiden välitse johtivat kujat ja kadut säteittäin ylöspäin linnakukkulan keskustaan, missä m. m. ylimmästä pengermästä ole mitään jäännöksiä sitte roomalaisajan olemassa. Asunnot olivat kivestä rakennettuja, muodostuen tavallisimmin etupihalle avonaisesta etehisestä ja pääsalista, jonka keskellä sijaitsi avonainen liesi, kotoisen elämän keskus.

Samalla kuin tämän pengerlinnan hallitsijat vähitellen rakentelivat linnaansa, olivat ne vilkkaassa kauppayhteydessä korkealle kehittyneen mykenekultuurin keskustain kanssa, kuten löydöt osottavat. Savenvalajan ja kultasepän tuotteita, laadultaan aivan ruhtinaallisiakin, on meren yli saapunut Välimeren itäpuolisista maista Trojaan, osaksi tukahuttaen kotimaisen teollisuuden omatakeisuuden. Kreikan ruhtinaista eivät Trojan hallitsijat missään suhteessa jääneet jälelle. Päinvastoin osottaa esim. kivirakennustaito Trojassa suurempaa täydellisyyttä kuin Mykenen ja Tirynsin linnoissa. Mutta jos taas verrataan Trojaa itämaita lähempänä oleviin linnoihin, esim. Knossoksenpalatsiin Kretalla, on se kuin pienen vasallin ahdas linna mahtavan lääninherran loistavaan hoviin nähden, ja sen elämä melkein kuin patriarkan elokuninkaalliseen hovinpitoon verrattuna.

Homeron linna on viholliskäden kautta tullut perinpohjin hävitetyksi. Suuren tulipalon jälkiä on monin paikoin huomattavissa, ja lisäksi ovat linnanmuurien ja porttien yläosat ja vallankin sisärakennusten seinät tulleet selvästi alasrevityiksi.

Näin syntyneille raunioille nousi taas uusi, edelliseen verraten vähäpätöinen asutus, jonka jäännökset muodostavat VII kerroksen. Tämän kerroksen varhaisempi jakso osottaa rakennusten järjestelyyn, rakennustapaan, savenvalutaitoon y. m. seikkoihin nähden niin suurta yhtäläisyyttä VI kerroksen kanssa, että on oletettu asukkaiden kuuluneen samaan trojalaiseen kansaan näissä molemmissa ja vieläpä kolmessa edellisessäkin kerroksessa. Toisin on laita VII kerroksen myöhemmällä jaksolla. Rakennustapa on tällöin aivan toinen, ja savenvalutaito kehnoa, ynnä toisenluonteista, joiden seikkain on arveltu viittaavan siihen, että joku vieras, ehkäpä pohjoisesta saapunut raakalaiskansa olisi asettunut asumaan Trojaan.

Noin 700 vaiheilla e. Kr. on mainittu raakalaiskansa saanut väistyä kreikkalaisen asutuksen tieltä, joka kestää ajanlaskumme alulle asti, ja jonka rakennusjäännökset muodostavat VIII kerroksen. Erityiseen merkitykseen ei Ilionin kaupunki kreikkalaisella ajalla kuitenkaan päässyt, vaan pysyi vähäisenä, tosin linnoitettuna kyläkaupunkina. Sen maalöydöt, erittäinkin eri tyyleihin kuuluvat saviastiat, näyttävät kuitenkin pääpiirteissään kreikkalaisen kultuurin kehitystä eri ajanjaksoilla. — Surullisen lopun sai tämä kreikkalainen siirtola roomalais-ajalla, ensimäisen kansalaissodan vallitessa, jolloin Mariuksen puoluelainen Fimbria pakotti sen antautumaan, poltti kaupungin ja temppelin poroksi, surmautti asujat. Vain kaupungin suojelusjumalan, Minervan, kuvapatsas säästyi eheänä, pystyssä seisovana, temppelin raunioiden alla, ennustaen kaupungille uutta kukoistusta — niin kertovat senajan historiankirjoittajat.

Todella koittaakin Ilionille uusi loistokausi Caesarien ajalla, kuten sekä historialliset tiedot, että viimeisen eli IX kerroksen rakennusjäännökset, kuvanveistokset ja esinelöydöt osottavat. Se oli lahjana kaupungin muinaisesta maineesta, suosiona maailmanhallitsijain hurskaasta kunnioituksesta Aeneaan kaupunkia ja Julius-suvun kantaisää kohtaan. Jo Caesar koetti korvata Fimbrian hirveätä hävitystyötä laajentamalla kaupungin aluetta ja antamalla sille erikoisoikeuksia. Kerrotaanpa hänen aikoneen tehdä Ilionista valtakuntansa pääkaupunki. Mutta vasta Augustuksesta alkaa kaupungin todellinen uudistuskausi. Hänen aikanaan rakennettiin uudestaan Athenan temppeli marmorista, ja koko temppelin alue ympäröittiin komealla muurilla ja pylväskäytävillä. Hänen ynnä hänen jälkeistensä ajalta johtuvat useampain muidenkin rakennusten vielä tavattavat jäännökset, m. m. näytelmäteatterin ja erään toisen teatterimaisen rakennuksen, arvattavasti kaupungin raatihuoneen rauniot, joita esittää kuva 10, antaen paremmin kuin sanat käsityksen Ilionin kukoistuksesta. Kaikki nämät sijaitsivat linnankukkulalla, Ilionin akropoliilla, jonka juurelle nyt vasta on varmuudella syntynyt alakaupunki, hyvin laaja-alainen, muureilla ympäröitty. Viitata sopinee myös kaupungista n. penikulman päässä vielä esiytyviin suuremmoisiin vesijohtolaitoksen jäännöksiin.

Rooman keisarikauden lopulla häipyy Ilionin nimi historiasta pitkiksi ajoiksi melkein kokonaan, eikä se näytä enään olleenkaan erityisen maininnan arvoinen. Rakennukset vaipuvat vähitellen raunioiksi, lopullisesti arvattavasti turkkilaisten tunkeutuessa Vähään Aasiaan 1300-luvun alulla.

---

Mitä tulee lopuksi kysymykseen Trojan sodan todellisuudesta, niin voitanee sitä tuskin koskaan todistaa. Tiedämme kyllä, että Aigean meren läntisen ja itäisen rannikon välillä on mykeneläisellä ajalla, jolle Trojan sota tavallisesti asetetaan, vallinnut kultuuriyhteyttä. Tiedämme myöskin, että VI kerroksen kaupunki on viholliskäden kautta hävitetyksi tullut, mutta onko se tapahtunut juuri kreikkalaisten kautta, ei ole todistettavissa.

Vertailu Homeron kuvaileman Trojan ja sen ympäristön ynnä esille kaivetun linnan jäännösten ja sen paikallissuhteiden välillä osottaa niin suurta yhtäläisyyttä, että on mahdollista olettaa Homeron vanhimpain runojen laulajain hyvästi tunteneen, kenties itse nähneen Trojan. Emme saata tässä pidemmältä puuttua tähän vertailuun,niin huvittavaa kuin se olisikin,vaan mainitsemme ainoastaan muutamia yhtäläisyyksiä. Ilmoille kaivetun linnan asema ja sen muurien tekotapa sopivat hyvästi Homeron kuvailuihin. Sen eteläinen pääportti vastaisi dardanista porttia, ja skaialainen olisi antanut luoteeseen eli taistelukentälle päin. Linnan sisärakennuksissa esiytyvät kolme osaa, esipiha, avoin etehinen ja pääsali, ovat samat kuin esim. Hektorin talossa. Paikan etäisyys Hellespontin rannalta, mihin kreikkalaisten laivaleiri epoksen mukaan oli sijoitettu, on noin tunninmatka. Ja Homeron mukaan lähtee esim. Idaios kaupungista laivaleirille — se on pohjapiirrokseen kuvassa 3 merkitty runon osottamalle paikalle — aikaisin aamulla, toimittaa siellä asiansa ja ehtii vielä takaisin ennen auringon nousua. Molemmat joet, jotka Homero mainitsee kaupungin läheisyydessä, Skamander ja Simoeis, ovat tunnettavissa nykyisissä Menderen ja Dumbrek-Sun joissa. Niiden uomat ovat kuitenkin senjälkeen tuntuvasti siirtyneet, kuten kartanaihelma kuvassa 1 osottaa. Homeron mainitsemat molemmat lähteet, joista toinen oli lämmin, toinen kylmä, vastaavat myöskin todellisuutta. Ja ympäristön vuorista on Ida-vuori kaakossa helposti kuviteltava Zeusjumalan, ukkosenhaltijan, asuinsijaksi, merentakainen Samothrake taas sadepilvineen Poseidonin, merenjumalan, tyyssijaksi.

Niin näyttää Trojan kysymys olevan ratkaistu sille, joka epoksen kuvaukset elävinä mielessään vaeltaa Trojan ympäristössä, joka silmäilee mahtavia linnanmuureja portteineen ja torneineen sekä muurien sisässä sijaitsevia taloja sellaisina kuin ne linnankukkulalla nyt esiytyvät esillekaivettuina. Hänelle on Priamon ja Hektorin linna, sellaisena kuin se epoksessa kuvataan, huomattavina jäännöksinä noussut tuhatvuotisten sorain alta.

1. Niistä säilytetään osa Konstantinopelissa, Seraljin museossa, toinen osa Berlinissä ”Museum für Völkerkunde”ssa.

Lähde. Historiallinen aikakauskirja 1904, 1, 10-23.