Toukokuun 12 p:nä 1890

Toukokuun 12 p:nä 1890. (Lausuttu Porin Suomalaisen Seuran vuosi-juhlassa v. k. 12 p.) Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Hän, Luoja, hän vahvisti murtunehen,

Jonk’ kohtalo peljätty voitti.

Kun luultiin turmion joutunehen,

Niin silloin juur’ aamumme koitti.

Kun tiesivät viisahat kertoa vaan,

Ett’ Tuonelle Suomi jo kulki,

Niin kansamme henki se kahlehistaan

Taas vapaana leimahti julki.

Jo luultiin tullehen synkimmän yön,

Mut pilvet ne äkkiä halkes,

Ja jäntevät henget ne laativat työn,

Ja kansamme kohtalo valkes.

Nous kansasta urhoja taistelemaan,

Ja voiton he myötänsä toivat.

Ei nähty tääll’ oo Heidän vertaisiaan,

Ja aikamme uuden he loivat.

Nyt työnsä ne elää ja muistonsa myös:

Ei unhe voi vallata moista.

Mut kirkkaimmin loistaa sä, Snellman, sun työs

Sen vertaista tehty ei toista.

Sä voittohon kansamme kuolevan veit

Ja päästit sen ikehen alta.

Nyt vankkana seisoo se työ, jonka teit,

Ja elääpi henkesi valta.

Kyll’ uhkaavat pilvet nyt nousevat taas,

Käy huuto: ”Jo turmio kohtaa!”

Mut Luoja hän ennenkin vehkehet kaas

Ja vielä hän Suomea johtaa.

Ja kansamme kaikki nyt valveilla on,

Pois pelvon se luotansa lykkää.

Ei aivo se sortua turmiohon,

Kun toiveille sydän vaan sykkää.

Ol’ yö täällä ennen; mut aamu on nyt,

Uus polvi on astunut työhön.

Työt suuret se menneeltä on perinyt:

Ne nukkua eivät saa yöhön.

Ei hukkua silloin saa isäimme maa,

Kun kirkkainna aamunsa koittaa –

Ja Snellmanin työ se ei sortua saa:

Sen täytyy kasvaa ja voittaa!

Lähde: Turun Kuva-Lehti 1.6.1890.