Toukokuulla.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


Taas maanmies tekee toukojaan
ja ahertaa ja muokkaa;
on itsepäinen pinta maan,
se tuskin pelkää kuokkaa.
Maan uutteralla työllä saa
mies sentään siitä sadun,
jos päivä sitä paistattaa
ja karkoittaapi kadon.
Saa leipää siitä koko maa,
saa nekin, joita vaiva
ei paina, jotka odottaa
jos kohta eivät kaiva,
ja saavat osan suurimman,
kun heill’ on kaikki lähteet,
ja ansioksi raatajan
he jättävät vain tähteet.
Niin tääll’ on sääntö ollut ain‘
ja oleva on vasta,
jos raataja ei nouse vain
työ-orjan asemasta.

Vaan nythän kevät tullut on,
ett’ yksin luomakuntaan:
jo orjajoukko onneton
myös kauhistuupi untaan.
Jo auennet on silmät sen,
nuo uneliaat, joissa
vain hehkui katse tuskainen.
Nyt velttous on poissa!
Näät, nyt kun kevät tullut on,
kun elpyy valta elon,
niin orjakin jo osaton
nyt karkoittaapi pelon
ja nostaa päänsä vaipuneen,
käy kiirein veljesjoukkoon
ja yhtyy virteen valtaiseen,
mi kaikuu joka loukkoon:
”Käy eespäin väki voimakas!”
niin soivat sanat sorjat,
ja sävel jatkuu ponnekas
ja eespäin käyvät orjat.
Käy eespäin! – kaikuu kutsu tuo.
Ei ihanampaa sanaa;
se käskee punalipun luo
ja taisteluhun manaa.
Sä sitä vain nyt kuulekin,
se kevään suulla haastaa.
Käy eespäin uskoin, unelmin,
pois ies, mi luitas raastaa!

K[össi]. K[aatra].


Lähde: Kansan Lehti 24.5.1910.