Totisen kääntymisen harjoitus/Kappale 30

Meidän halumme Pyhittämisestä
Totisen kääntymisen harjoitus
Kirjoittanut Arthur Dent

Meidän halumme Pyhittämisestä.

Koska tahdotaan vaeltaa Jumalan kanssa yhdistyksen tietä, niin ei ole kaikki kulta kuin kiiltää, ja pitää ne väärät luulot, joilla ihminen etsii itseänsä, hyvin eroitettaman niistä, jotka vilpittömästi ovat Jumalan kunniaksi ojetut, ettei otettais olkia kullan edestä. Matth. 6: 22, 23. 1 Cor. 3: 12, 13. 00.

Rakas sielu jos sinä sentähden ahkeroitset jumalisuutta ja kunniallista elämäkertaa pitämään, että sinun kansalta sen edestä kunnia ja hyödytys olis, ja sitä vastaan vältät kauhioita vikoja, ettes kärsis vahinkoa hyvyytes eli kunnian puolesta: eli jos sen syyn tähden itses avuissa harjoitat, ettes muille kaltaisilles myöden antais, katso! niin sinulla on sangen väärä aikomus ja käyt kaukana pois oikialta tieltä; sillä kaikilla senkaltaisilla luuloilla, etsit sinä itseäs sangen häijyllä tavalla; vaan et suinkaan Jumalan kunniata. Phil. 2: 21. Matth. 6: Luc. 16: 15.

Mutta: ne jotka Jumalan vihan ja rangaistuksen pelvosta, välttävät vikoja; elikkä sen ijankaikkisen kunnian tähden; eli ainoastaan heidän mielensä levollisuuden tähden ahkeroitsevat kunniallista elämäkertaa; heidän luulonsa ei ole tosin peräti hyljättävä; sillä senkaltainen pelko ja vapistus ovat suitset ja kannukset, jotka hillitsevät senkaltaiset hevoiset ja muulit, siihen asti että he Jumalan armolla ahkeramman harjoituksen kautta oppivat paremmin Jumalan tuntemaan, sen korkeimman hyvän, ja häntä itse tähtensä rakastamaan. Kuitenkin ovat senkaltaiset ihmiset vielä kaukana heidän halunsa puhtjaudesta ja pyhittämisestä, jonka perään meidän pitää pyrkimän, jos tahdomme niinkuin tulee, rakastaa Jumalaa enä kuin itsiämme. 1 Tim. 6: 5. Ps. 73: 25. Mal. 3: 3. Ps. 32: 9.

Mutta se on pyhä ja puhdas aivoitus ja halu, koska me rakastamme Jumalaa ainoastaan hänen itse tähtensä, emmekä pyydä häneltä mitään hyödytykseksemme ja suosioksemme; vaan ainoastaan sitä halajamme, että hänen pyhä tahtonsa meissä, ja kaikissa kuin hän maan päälle luonut on, tapahtuis niinkuin taivaissa; että sen suuren Jumalan kunnia korotettaisin. Joka tällä tavalla ei oman suosittelemuksensa ja palkkansa tähden; vaan ainoastaan Jumalan kunniaksi työtä tekee hänen Christillisyydessänsä, se tosin ei sen kautta ole kadottava armo-palkkaansa; vaan niin paljon sen enäntävä. Ps. 115: 1. Matth. 19: 29, 30.

Meidän halumme pyhittämiseen kuuluu seuraavaiset apu-välikappaleet:

1. Ettemme ikänänsä unhota sen suuren majesteetillisen Jumalan läsnäolemista, mutta hänelle uhraamme ja ylönannamme kaikki kuin me olemme eli voimme ruumiin, sielun, kunnian, hyvyyden ja muun puolesta; täydellisesti tunnustain, että me olemma valmiit, aivan mielellämme ne kaikki jällensä kadottamjaan ja antamaan mennä kuinka ja kussa hänen pyhä tahtonsa ja kunniansa sitä meiltä vaatii; taikka kaikki yhtä haava eli kunkin erinänsä; ja tosin niin, että me siinä sivussa pidämme sen syntinä, ja kiroomme kaikki kuin meidän lihamme ja Weremme, omaksi hyväksensä vastoin Jumalan tahtoa siitä tahtois eroittaa ja pitää.

Jollemme täydellä tahdolla anna sitä Jumalalle jällensä, niin me kärsimme kahdenkertaisen vaivan, koska se kumminkin, ehkä me kuinka paljon pitäisimme vastaan, meiltä pois otetaan.

Minun rakkaani! onko se paljon, että me annamme vähänkin sille, jolta me kaikki saamme? Ja että palvelia Herransa noudattaa ajallisen vaivan kautta pysyväiseen kirkkauteen. Rom. 12: 1. 1 Sam. 2: 18. Hiob. 1: 21.

2. Että me joka aamu, sitten kuin olemme eteemme pannut päivätyöt jakaneet, panemme täydellä todella eteemme, että nyt tämän yhden päivän niin ahkerasti ja taitavasti vietämme Jumalan kunniaksi (jolle me kaikki velkapäät olemme) niin ahkerasti kuin me tähän asti monta päivä, kuukautta ja ajastaikaa olemme palvelleet mailmam lihaa ja perkelettä.

Koska me siis olemme johonkun Christilliseen virkaan eli kutsumiseen asetetut, joka ei kärsi laiskuutta, paljo vähemmin ylpeyttä ja hempeyttä, vaan pitää itse työssä yhteiseksi parhaaksi toimitettaman; niin pitää meidän sen Jumalan nimeen ilolla toimittaman ja päättämän, eikä millään muotoa muuta pyytämän, ehkä kuinka halpa se näkyis olevan.

Ruumiin terveys ja hyvä meno siinä seisoo, että kaikki jäsenet toimittavat työnsä ja virkansa. Usein tapahtuu, että se kaikkein ylönkatsottuin palvelus kuin kuitenkin toimitetaan Christillisessä toimellisuudessa ja rakkaudessa, voittaa enämmin Jumalallista siunausta, ja on Jumalalle otollisempi, kuin se kuin koko huoneen hallitsee. Jumala kunnioittaa sitä enämmin joka uskollisesti toimittaa hänen halvan virkansa, kuin sitä joka korkiaan kunniaan on yletty, ja laiminlyö velvollisuutensa. Rom. 6: 19. Luk. 12: 4, 6. 1 Pet. 4: 10. Luc. 16: 10, 12.

3. Tämä täydellinen aivoitus uudistakaamme aina, koska me jonkun työn alamma. Ettemme itse työssä jollakulla tavalla lankeis pois Jumalasta meidän omaan kunniaamme ja hyödytykseemme; vaan meidän pitää sanoman ja ajatteleman itsellemme: en minä ole tätä aikonut omaksi kunniakseni eli hyveväkseni, niin en minä myös anna sen takaperin olla vaikka minä itse sentähden kärsisin häpiää ja vahinkoa. Minä palvelen minun Jumalaani sitä suurta Herraa, jonka kunniaa kaikki luodut pitää edesauttaman. Hänelle ainoalle olkoon kiitos ja kunnia; vaan minun tapahtukoon häpiä, vahinko, mielikarvaus hänen tahtonsa jälkeen ja hänelle kunniaksi. Col. 3: 17. 2 Cor. 6: 3. 00.

4. Jtse toimituksessa usein ylentäkäämme meidän mielemme Jumalan tykö näin itsellemme ajatellen: ah korkein Jumala! onko se mahdollinen, että minä tässä halvassa työssä, sinun korkiaa majesteettiäs otollisesti taidan palvella; mikä olen minä, minun Jumalani, että sinulla on suosio käsialas tykö? O Jumala, tee, että minä sen tuhannen kertaa täydellisemmin ja paremmin taitaisin tehdä! Sinä Herra! hallitse kaikki sinun pyhän nimes kunniaksi! Senkaltaiset ajatukset pitävät meidän mielemme aisoissansa, ne estävät hitauden, ja herättävät meitä vaeltamaan sitä tarkemmasti Jumalan suuren majesteetin edessä. Psal. 86: 16. Psal. 90: 17. Psal. 116: 16. Psal. 119: 38.

5. Ettei joku turha kunnia hyviin toimituksiin itsensä sisälle pistäis, niin pitää meidän kohta ja aina, kuin me jotakin Jumalan käskyn jälkeen tehneet olemme, kaikki laskeman Jumalan jalkain juureen. Ei meillä ole mitään, jota emme ole saaneet. Ei meille, vaan sinun nimelles anna kunnia; mitä vielä vajavata ja puuttuvaista on itse työssä, se on meissä, ja meidän turmellusta luonnostamme. 1 Cor. 4: 7. Ilm. k. 12. 00.

6. Sitten pitää meidän usein tutkiman ja koetteleman itsiämme: Mihinkä olen minä kääntänyt nämät ajatukset, puheet ja työt? Mitä ajattelen eli etsin minä niiden kautta? Minkä perään pyörin minä tällä orjuudella? . Tällä vaivallisella palvelluksella? Tällä työllä? Etsinkö minä sillä turhaa kuniaa? eli hekumaa? eli rikkautta? Ah! niin on se vaiva pahoin nähty: nämät kappaleet katovat ennen kuin me taidamme niitä nautita: ne menevät rikki niinkuin vesikello, silloin kuin ihminen luulee ne suruttomasti nautitsevansa. Antaisinko minä senkaltaisen pakenevaisen tyhmyyden tähden, minun sydämmeni yötä ja päivä olla levottomuudessa, surussa ja ahdistuksessa, ja minun ruumiini työssä. Niin olisin minä tyhmä. Niihin totisiin oikeihin tavaroihin en tarvitse minä suurempaa vaivaa; mitä pyörin minä maan perään, koska minä taidan taivaan saada? Mitä pitäis minun vaivaaman itseäni, kelvatakseni ymmärtämättömille ihimisille, koska minä taidan pitää Jumalan ystävänäni? Mitä teen minä sillä kuin luotu on, minä halajan itse luojan perään? Mitä huolin minä ihsmisten suosiosta, koska minulla on Jumalan arvo ja suosio? 1 Joh. 2: 15, 16, 17. 1 Cor. 7: 29, 30, 31. Rom. 12: 4: 4.

Me menemme aivan kauvas meidän taivaallisesta arviostamme ja suvustamme, koska me meidän sielumme, jotka taitavat tulla osallisiksi siitä taivaallisesta rauhasta, kuitenkin tämän mailman turhuudessa, niinkuin tukahutamme.

Joka leponsa, ilonsa ja uskalluksensa, eli myös pelkonsa muualla taikka muualta pitää, kuin Jumalasta, Jumalan ja hänen pyhän tahtonsa tykö, se itsensä turhaan vaivaa, kuluttaa yhden päivän toisen perään, taikka turhuudessa, josta ei ole mitään, taikka hyödyttömässä murheessa ja ahdistuksessa, ja niin viimeiseltä löytää itsensä kaikilta puolin aivan pahoin vietellyksi ja peteiyksi. 1 Pet. 1: 4. 2 Pet. 1: 3. 2 Cor. 7: 10.