Toivon kuoltua.

Kirjoittanut Karl Adolf Kovero


Oi, Toivo-poikani,
Pois varhain vaadittu!
Aattelin elävän
Sun kauvan jälkeeni.
Niin toivoin silloin mä,
Kun elos keväässä,
Keväässä Suomen myös,
Kodissas kukoistit.
Oi onnellinen! Ei
Tarvinnut nähdä Sun,
Mä mitä nähdä, sain,
Kun muuttuu toivojen
Maa synkän syksyiseks.
Kun ruumiis raukesi,
Sä siivet lentoon sait,
Vapaana viilsit pois
Kotihis korkeaan.
Sen kukkakummuilla
Ikuista kevättä
Ihailla aina saat
Luon’ isän rakkahan,
Sun oikeen isäsi!

1899.


Lähde: Kovero, K. A. 1899: Kyhäelmiä I.: muutamia muistoja kokosi K. A. Kovero. Jyväskylä.