Toivon Ylistys
| Toivon Ylistys. Kirjoittanut Jaakko Heickell |
- Sinä, laulaja siviä!
- jolla juoksee juontehesti,
- niinkuin virta vilkkumalla,
- Runon kajut kanteleesa,
- laske vapa laulujasi,
- muisto patsaita panele,
- jätä jälkeen-tuleville
- sanomia Sankareista,
- sodan pauhuista somaista,
- kauheimmista kapinoista.
- Puhu pauhaten jalosti
- mainiosta metelistä,
- joka kaato kaupunkeita,
- linnat likahan levitti,
- kylät saatti kylmillehen,
- aika piirit autioiksi,
- vedet sekoitti verellä,
- pilvillä ilman pimitti!
- Minä virteni viritän,
- kanteleeni kaunistelen
- hiljaisesti hihtämähän
- rauhan rakkaille poluille,
- yrittämään ylistystä
- Toivon, muistolle totista,
- hellimmälle hempulleni
- tuolta taivahan talosta,
- loistavalle leppiästi,
- lahjalle Luojan kädestä;
- jok’ on makein mailmalle
- kointähti koittavainen,
- sekä Ruhtinoin seuroisa,
- kaiken onnen kartanoisa,
- että kehnon kerjäläisen
- runsu majasa matalan.
- Onko kuultu, onko nähty
- eli taivas taitanuuna
- hekumata hellempätä
- lapsillensa lahjoitella,
- kuolevaisten kumpania,
- alla vaivain vaeltavan,
- murheen kourisa kovisa,
- eli helmoisa hekuman,
- kunnianki kukkulalla,
- kuin on Toivo täydellinen,
- Luojan tahtohon lujahan
- luja luottamus alati?
- Häll’ on kätköt käsisänsä,
- avarimmat aivotukset,
- päiväin juoksut päätettynä
- kullekkin eri kuvaiset,
- murheen, ilon mukavaiset.
- Sinä maailman makeus
- Toivon tunto todellinen!
- mihin kulkis kuolevainen
- viheliä vimmasansa,
- ellet olis’ ohjaajana
- kaiken keinon kehoitussa?
- Mitä vasten varustaisi
- sodan Sankari sotahan,
- rientäis’ saamaan rintahansa
- raudan raatavan vihoja,
- verens’ antaan alttihiksi
- asiata arvomatta?
- Mikä kuttuis’ kulkemahan
- ihmisiä innotellen
- aivan heikoll’ astialla
- mellastavan meren päälle,
- outoin maihin oijustaisi
- tutkiin tuntemattomia,
- luonnon laadun laveutta?
- Mikä huolet huojentaisi,
- koittais’ yli kovan onnen
- aina elon, olon alla
- kaikill’ yhtä kaunihisti?
- Mikä vihdon viimeiseksi
- arvo olis oltuamme
- vaivan maasa vanhantuvat,
- jos ei toivo totisesti
- tietä näyttäis’ tikattua
- tähillä tulisen ilman
- valkeuden vapa maahan,
- rauhan hellmaan hellimpähän,
- kadottamaan kaiken huolen,
- tunnon, turhista menoista?
- Sinä siunattu hekuma’
- toivon tähti todellinen!
- olit kelpo oijustaja
- minulekki mieluhuinen,
- koska näytti kolkommaksi
- elämäni ennättävän;
- Sillon kurjan kuljettelit
- ahtahalla astialla,
- kannoit veden kalvon päällä
- meren yli mellastavan
- haluttuhun haminahan!
- Jospa vielä johdattaisit,
- siirtäisit siipeisi päällä,
- avun kansa aamu ruskon,
- elämäni ehdon tullen,
- tuonen tuttuni tuville,
- ennen nähtyni näköhön,
- kaipioni kainalohon!
- enpä haluis’ hakemahan
- kuuluisinta kunniata,
- katovaista kauneutta
- parahittenkaan parisa,
- kaapu miesten kannuksilla;
- eikä perin peljättäisi
- tarjoukset kovan talven
- tuulet, myrskyt tuimallaiset,
- koska kesä kelvollinen
- lämmin, valo läheneisi
- ilman muutosta ihana,
- pyhä aina pysyväinen,
- Toivon loppu lohdullinen!
Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1830, 27. marraskuuta s. 3–4. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1830_rdf.xml.