Toivo (Mäkinen)
Toivo. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
- Luoja kaikki luotuansa
- Kun ol’ työnsä päättänyt,
- Oli myöskin toimintansa
- Jokaiselle määrännyt.
- Silloin astui Luojan luoksi
- Vielä henki kainoinen.
- Hän ol’ nöyryytensä vuoksi
- Työttä jäänyt ainoinen.
- Katseen nöyrän luodessansa
- Anoi:»Isä korke’in!
- Muilla on jo toimintansa,
- Määrää toimi mullekin!»
- Luoja katsoi lempeästi:
- »Sinä vielä toimeton!
- Mutta,» lausui miettivästi,
- »Ollos siitä huoleton!»
- »Sulle toimeksesi annan:
- Katko orjan kahlehet,
- Myrskysäillä rauhan rannan
- Hukkuvalle näyttelet!»
- »Virvoittele väsyneitä,
- Murheellista lohduta,
- Käymään oikeoita teitä
- Eksyneitä johdata!»
- Henki ihastui jo tästä,
- Kiitti Luojaa armostaan;
- Iloisena tehtävästä
- Riensi alas maailmaan.
- Sama henki kulkee täällä
- Aina vielä, valoo tuo.
- Rauhassa ja myrskysäällä
- Uuden innon meihin luo.
- Murheellista, onnetonta,
- Köyhää, sairast’, orpoa,
- Vaivaisparkaa avutonta,
- Lohduttaa voi kaikkia.
- Tämä henki hellä, kaino
- Nimeltänsä Toivo on. –
- Hänt’ ei poista viha, vaino,
- Vaivoissai hän läsnä on.
- Elon myrskytaisteloissa
- Toivo meitä vahvistaa,
- Koska vaaroiss’ ankaroissa
- Pelko mieltä ahdistaa.
- Toivo aina suloisesti
- Rauhaa, virvoitusta tuo
- Kuiskumalla salaisesti:
- Kerran pääset Luojan luo.
- Toivo johtaa kulkuamme
- Rauhan tyyneen satamaan,
- Jossa levon saavutamme
- Helmass’ oikeen isänmaan.
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.