Wikiaineisto

Ero sivun ”Elias ja Anna” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p Luokat
Jaajaajoo (keskustelu | muokkaukset)
202 muokkausta
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
{{Otsikko
|edellinen=
|seuraava=
|otsikko=Elias ja Anna *).
|alaotsikko=(Suunnitelma.)
|osa=
|tekijä=Erik Alexander Ingman
|huomiot=
}}
 
: Ilmapa jähtyi taas; laskein muka aurinko armas
: Alko jo kullallaan peittää kuhilaat sekä laihon,
: Virvoittain sitojoita ja leikkaajoitaki varsin,
: Kun Elias, elomies, sitomasta jo Annia huusi,
: Mennäkseen lopetettua työn pois lehdikon syrjään.
: Luoks lähteen ihanan. Tähän tultua istuvat kohta
: Ruohollen; ilosestipa sirkat laulelivatten.
: Tässä he nyt, he jo kihloja toisilleen olivatki
: Lahjanneet, tuumaa pitivät miten vietteä häitä?
: Niinpähän Annalleen Elias Pyhän Raamatun kalliin
: Antanut ol’ sekä myös uuden Virs’kirjanki vielä,
: Annapa hällen taas komian hatun ynnä ja paidan.
: Onnellisna he näin istuivat suojassa puitten;
: Mutta jo pojat muut sekä tyttäret alkoivat ottaa
: Vaatteitaan, toiset ilotellen leikkiä löivät,
: Muut taas lauloivat, eli juoksit sänkiä pitkin.
 
: Mut Elias lausui: ”Kah, kuinka nyt aurinko kirkas
: Tuolla jo vaipuu pois, luvaten huomennaki poutaa.
: Niin se jo meillenki pian tuo ihanan ilopäivän,
: Ah, jona vaimoni oot! Minä huolet kanssasi sitten
: Kannan yhteiset! Kun vaan kumoss’ on elo ensin,
: Kun myöskin omenat kypsyvät oksilla puitten,
: Silloin, Anni, jo on hääpäivämme outtava meitä!
: Aina jo maatessain joka yö mua muotosi kohtaa,
: Milloin vilkkuilet komiasti hääpukemissas,
: Milloin pellolla taas, päässäs sinikukkia kantain,
: Kohtaat naurussa suin mua silmälläs sulosella.
: Riemu se vaan heti vie unosen, kuvahas pyrin kiinni,
: Yksinp’ on polonen, kuullen vaan laulua sirkan;
: Silloin luoksesi, voi, huokaus sydämestäni nousee!”
 
: Annapa näin: ”Elias, tosin oot sinä kultani kalliin!”
: Lausu ja vaikeni taas, silmässäpä kyynele kirkas
: Loisteli vilkkuilen – ”niin – ei isäkään sua rakkaamp’
: Oo, ei äitinikään. Sinuhun minä luottelen aina.
: Kaikkia kalliin myös tuo Raamattu on, jota mullen
: Annoit. Siinäpä maar tiedot käsitän parahimmat,
: Jotk’ iloseks’ saavat sydämen sekä toivoa tuovat”.
 
: Mutta jo taivaallen kuu kirkas nousi, ja laihon
: Kullan karvaset päät muuntuit hopion näkösiksi.
: Pojat nyt sekä tyttäret myös kukin sirppinsa ottain
: Alkoivat astua pois; mut mennessänsäpä kuiten
: Pois parikuntoakin, joka viipyi, huusivat naurain.
: Nää heräten yles hyppäsivät sekä tuuminehensa
: Pojes riensivät taas toisten parihin ilomielin.
 
: IGN. [= Erik Alexander Ingman (1810–1858)]
 
: *) Otettu Mehiläisestä 1837.
 
 
'''Lähde:''' [http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/showPage.html?id=70947&conversationId=4&action=entryPage Oulun Wiikko-Sanomia 20.6.1840].
 
[[Luokka:Erik Alexander Ingman]]
[[Luokka:Runot]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikisource.org/wiki/Elias_ja_Anna”