Terve, talvinen hämärä!
| Terve, talvinen hämärä! Kirjoittanut Eino Pakarinen |
- Terve, talvinen hämärä,
- terve tuttu tultuasi –
- kauan kaipasin sinua,
- vuoden jo sinua vuotin.
- Kauan kaipasin sinua,
- viikon jo sinua vuotin
- tässä pirtin akkunassa,
- lautsalla, lavitsan päällä.
- Kaukaa jo näen tulosi,
- kuulen kulta-kulkusesi,
- hulmuavan Harmin harjan,
- helkkyvän hopeatiu’un,
- selän suuren tuolta puolen,
- virstan viitisen takoa.
- Kohennan takassa tulta,
- kannan kaksi koivupuuta –
- jo vilahti Harmin harja,
- tiuku hienosti helähti
- aivan akkunan takana,
- aitoviertä aitan taakse.
- Siitä tuoksahdan tuvasta
- paljaspäisnä pakkasehen,
- kannan heinät Harmin purra,
- helpehet hevosen varsan,
- pyydän tuttua tupahan,
- kaivattua kammarihin.
- Käy pois peremmä vieras,
- tuttava tuvan perälle,
- tuon mä sulle huomentuopin,
- olven lämpimän ojennan,
- kipposen katajapuisen,
- haarikan hopeisen, täyden.
- Miksi katsot, mies totinen,
- kummastellen kultavieras?
- Olen muuttunut vähäsen,
- vähän hapset harmennehet,
- katse katkennut minulla,
- peilit sielun pirstaleina,
- kylmä kohta kiuas mulla,
- lautsa aivan laatimaton,
- sydän kuin verinen haava,
- pää kuin aivoton ajatus.
- Etkö jo minua viene,
- ottane omin lupisi
- kanssasi hämärän maille,
- rauhan suurille sijoille?
- Istu hetki, mies totinen,
- juro juttukumppanini,
- vähän pistäiksen pihalla,
- kartanolla katseleiksen
- näitä syntymäsijoja,
- lapsen laulutantereita,
- miehen mielevän tekoja,
- hullun hourehaaveheita,
- juotan Harmin hulmuharjan,
- hoitelen hopeahapsen,
- jotta vieris matka meiltä,
- luistaisi luminen taival.
- Sammutan tulen tuvasta,
- hiilloshehkuni hajotan,
- katson vielä akkunasta,
- penkille hyvästit heitän.
- Kohta joudun, mies totinen,
- ystävä ylinnä muiden –
- Harmi hirnahti pihalla,
- helkähti hopeatiu’ut.
- Valmis olen, vie minutkin,
- petrantaljalle taluta,
- ajamme hämärän maille,
- rauhan suurille sijoille,
- poikki selän saarettoman,
- uupumattoman ulapan.
- Hyvä matkata minulla,
- petrantaljalla levätä
- hulmutessa Harmin harjan,
- helkkyen hopeatiu’un.
- Ennen päivän nousemista,
- ylhäälle ylenemistä
- vastarannalle ajamme,
- kohoomme kovalle maalle,
- alle kuusen kukkalatvan,
- härmän-hohtavan petäjän.
- Siitä pikkunen pirahdus,
- virstan verran vuorta kohti –
- aukko aukeni avara,
- kallio kaheksi lensi –
- lunta puotti Harmin luokki,
- silmäni sokeiksi heitti,
- hulmahti vain Harmin harja,
- helähti hopeinen tiuku – – –
Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Laulu ja elämä. Liikepaino, Turku.