Telefooni—pikapuhelin
| Telefooni—pikapuhelin Kirjoittanut anonyymi |
| Uusimaa-lehdessä 12.3.1897 ilmestynyt artikkeli. Saman jutun julkaisi pian myös ainakin Aamulehti (nro 61, 14.3.1897), Savo-Karjala (nro 30, 15.3.1897), Uusi Aura (nro 63, 17.3.1897 ja nro 32, 18.3.1897), Keski-Suomi (nro 33, 18.3.1897), Itä-Suomen Sanomat (nro 23, 23.3.1897), Kotkan Sanomat (nro 24, 23.3.1897) ja Laatokka (nro 23, 24.3.1897) |
Sattui tässä muutamana päivänä lehtemme toimituspaikkaan eräs Savon puolen mies. Kotvan pakinoituamme tuumaa ukko äkkiä:
— „Vaan sitähän min oon tässä oikeestaan tuumanna kyssyykii, että oisijakoon työ hyvä ja pikapuheleisia miun puolestan tuonne Helesinkiin?”
— „Pikapuhella?!”
— „Ka kun näkkyy olevan pikapuhelin tuossa teijännii seinällä”, jatkaa ukko luoden katseensa telefooniin.
— „Pikapuhelin? Sanotaanko telefoonia teidän puolessa pikapuhelimeksi?”
— „Enpä häntä hyvin tiijä miks kaikeks nuo tuota sanonoot — taitaat tilihvuoniks herrasväklöissä kuhtuu: mutt pikapuhelimekshan tuon luulis, kun puhhuut tuolla niin pikkaan jos kuin pitkiin matkoin piähän.”
Soitimme ja „pikapuhelimme” ukon täydelliseksi tyytymykseksi.
Johtui tästä mieleemme että eiköhän olisikin syytä antaa koko telefoonille passi harmaalla paperilla ja ottaa ukon pikapuhelin käytäntöön. Siinä omakielinen sana, joka erinomaisen sattuvasti ilmaisee mistä on kysymys. Ja hyvältä se soi korvassa, kun muutamia kertoja lausuttua sanan uutuus ennättää haihtua. Kuunneellaapa vain ja verrataan: pikapuhella—telefonoida; pikapuhelin—telefooni. Pikapuheleppas hra Sainiolle asiasta; hänelläkin kuuluu olevan jo pikapuhelin. — Sehän soi kirkkaasti ja heläkästi kuin itse pikapuhelimen kello.
Uusi sana ei yleensä eri muodoissa tunnu pitemmältä kuin entinen muukalainenkaan ja nimisanaisena se aikaa myöten käytännössä varmaan vieläkin lyhenisi. Sanottaisiin vain esim: „Puhelin soi.” „Minun puhelimeni tuntuu olevan hiukan epäkunnossa” j. n. e. Ehdotamme siis että kaikki nykyiset telefoonin omistajat ottaisivat koetellakseen miltä pikapuheleminen tuntuisi.
Vleismaailmallisen kultturisanan häviötä ei myöskään „telefoonista” luopuessa tarvitse ollenkaan surkeilla. Huomautamme vain, että esim. saksalaiset, jotka toki lienevät paljoa lähempänä yleismaailmallisuutta kuin me, käyttämät varsin yleisesti telefoonista omankielistä nimitystä „Fernsprecher”, „fernsprechen” (kaukopuhelin, kaukopuhella).
Lähde: Telefooni—pikapuhelin. Uusimaa, 12.03.1897, nro 20, s. 3. Kansalliskirjasto.