Tehtaan poika

Tehtaan poika Kirjoittanut Yrjö Savolainen

Hän varhaisella kulkee katuviertä,

on aatoksensa pirteät ja vilkkaat.

Leppoisa tuuli pyyhkii talon pieltä

ja aamurusko piirtää loimut kirkkaat.

Tehtaassa valu-uuni häntä oottaa,

sen tulisydämessä malmi kiehuu,

vihaisna sylkee sisimmästään lieskat,

ja uhaten sen keltakielet liehuu.

Hän muistaa kylän matalaisen majan,

miss äitimuori pikku siskon kanssa

on viettänyt jo monen vuoden ajan

pienissä, uutterissa touhuissansa.

Hän muistaa, miten päivätöissä hääri,

myös paimenena. Hätä aristeli.

Surut ja harmit tarkoin kätköön kääri

ja elon ongelmoita arvaeli.

Nyt täällä ahertaa mies, valaa rautaa,

Dneprit ja Syvärit niin paljon vaatii.

Nyt kaivetahan kurjuudelle hautaa,

ja miehet lisäsuunnitelmat laatii...

Jo hiki hakkaa, ohimoissa jyskää,

on valimossa meteli ja pauhu,

käs’varret jännittyvät, vongahtaa ja ryskää,

ilmassa loimut, höyry sekä sauhu.

Kun ankarina syöksyy valukauhat,

ja tuolla leikkii hurjat tulikäärmeet,

niin johtuu mieleen viileät ja lauhat

kesäiset illat, tanhut, seppelpäärmeet.

Mutta mies tietää, että täten ratkee

se kysymys, mi aina ahdisteli,

vaan täten nälän selkäranka kätkee

ja koittaa elämä, uus elämä,

mi tuskin aatoksissa ailahteli.

Eilinen kylän poika, proletaari,

nyt tehtaan rattahia tarkoin ohjaa.

Ei enää kangastele utusaari,

vaan tallataan jo reaalista pohjaa.

1931

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.