Tee työtä!

Tee työtä! Kirjoittanut Eero Eerola

– Tee työtä ihminen, ja otsas’ hiessä,

niin ammoin Luojan käsky meille soi.

Ja vastukset ne vaanii elon tiessä,

yks’ päivä kaataa voi, min toinen loi.

Se mieltä masentaa ei miehen saata,

työmiehen mieli teräst’ olkohon,

ken täällä pelloks’ perkaileepi maata,

sen kärsivällisyyden mitta suuri on.

Työmiehistä hän aina olkoon uurain,

ei siedä vitkailua pellon työ,

on kilpaa ehdittävä kera hallain, huurain,

ettei vaan kesken yllä pakkasyö.

Niin lyhven lyhyt ompi pohjan kesä,

kevät jo syksyn kanssa kättä lyö,

pian särkyy täällä linnun laulupesä,

pian tummuu suviöitten valovyö.

Ja taimen, istutit min kevätiltaan,

voi pouta panna taikka vesi vie,

tai nostaa kauniina sen parmahiltaan

maaemon käsi, kun se hyvä lie,

kun hempeän hän henkäyksen antaa

ylitse kiitää viherjöivän maan

ja kukkaseppelettä kulmillansa kantaa,

riutuen joskus itkuun ihanaan.

Maaemon itkussa on ihmetaikaa,

se oraan nostaa, luopi tähkäpään,

se tietää luomisilon miehuusaikaa,

mi murtaa mullan uumenista jään,

ja silloin kaikki heinät, korret soipi,

kuin kiitosvirttä ilma huminoi,

ja mieli murtunutkin nousta voipi,

kun usko uusi uutta voimaa toi.

Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.