Te kuuletteko
| Te kuuletteko Kirjoittanut Herman Laukkanen |
- Te kuuletteko, kuin alhoissa synkissä
- huudot sinkuu
- ja piiskat vinkuu?
- Te kuuletteko, kuin vankityrmissä
- mustissa, yrmeissä
- ruoskat piirtävät ihmispintaa,
- selkää, rintaa
- ja kolkot kohoovat tuskanhuudot?
- Te kuuletteko, kuin nahka räsähtää,
- piikkiruoska kun pintaan putoo,
- ja vaikerrukseen kuin huuto väsähtää?
- Mutt ruoska vain verkkoaan kutoo.
- Te kuulette sen, siis tietäkää:
- on siellä tyrmien synkässä yössä
- pyövelit työssä!
- Ja veljien siellä huudot kaikuu,
- työläisveljien –
- takaa telkien
- heidän tuskanhuutonsa raikuu.
- Mutt pyövelten päälliköt isäntäin kanssa
- vain samppanjaa juovat maljoistansa.
- Ei heidän korviinsa huudot ylly,
- ei ruoskain läiske –
- heillä vaan polvella huorat hyllyy
- ja kaikuu irstainen huulten mäiske,
- he lasin kohottaa,
- ja huorat hohottaa:
- »Hei samppanjassa juoda saa orjain verta!»
- Eikö loppune kerta!
- Eikö nouse jo kohta työläismeri
- ja loppune juomansa orjain veri!
- Ne eivätkö näe: jo nyrkki nousee!
- Ne eivätkö näe: se tarttuu jo jouseen
- ja siitä kun sinkoo vasama vihan,
- niin loppuupa syöntinsä työläislihan!
- Ne näkevät sen!
- Siksi riehuvat pyövelit, kiihtävät työtään,
- siksi suuri on hoppu,
- siks uusia uhreja raastetaan myötään.
- Mutta kohta on loppu!
- Hei, veriherrat ja herrojen rengit!
- Kohta on tuleva tuima ja rankka
- tuhonne –
- nousee jo joukko uhkaava, sankka.
- Hei, veriherrat ja herrojen rengit,
- nyt riehukaa raukat,
- riehukaa vielä, kylpekää veressä,
- raadelkaa meitä kuin raivot haukat –
- kohta lyö hetki, on oven jo edessä!
- Se loikin jo kerran! Löi yhdessä maassa
- On idässä vapaa jo valtakunta.
- Siellä pyövelit ei enää veljiä raasta,
- siellä hurttien muisto nyt vain pahaa unta.
- Siellä vapaus, vapaina vainotut veljet,
- rikki tyrmien ukset, pirstoina teljet.
- Niin, veriherrat ja herrojen rengit!
- Se nousevan luokan ensi oi isku –
- ja toinen jo yllä.
- Sen tunnette kyllä!
- Siksi riehutte, pyövelit, kiihdätte työtä,
- siksi teillä on hoppu,
- siksi uusia uhreja raastatte myötään,
- mutta kohta on loppu.
1927
Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.