Tarvitsemmeko kansainvälistä kieltä?

Tarvitsemmeko kansainvälistä kieltä? (Lähetetty). Kirjoittanut anonyymi

Kysymys kansainvälisestä apukielestä on oleva vuosisatamme tärkeimpiä. Tuntuupa siltä, että tuo ihmiskunnan etevinten miesten jo 300 vuotta vanha ennustus nyt on toteutumistaan tuiki lähellä. Miksi nyt sitte tämä muutamista ehkä perin vähäpätöiseltä näyttävä kysymys on tullut niin ”päivän polttavaksi”, siitä on aikomus tässä lyhyesti puhua.

Me väitämme, että puute kansainvälisestä apukielestä on suunnattomasti hidastuttanut ihmiskunnan kehityskulkua ja hidastuttaa sitä vieläkin.

Kaikki inhimillinen oppi, viisaus ja sivistys, tuhannet hyödylliset keksinnöt tuhansilla eri aloilla, eivätkö nämät ole tähän asti olleet lukittujen ovien takana niin monilta kansoilta – kielellisen raja-aidan vuoksi. Ainoastaan suurimmat keksinnöt ja huomattavimmat edistysaskeleethan ovat jossain määrin tulleet useimpien kansojen yhteiseksi omaisuudeksi, mutta yksityisten kansojen omat elämän kokemukset, ja nerokkaat keksinnöt, heidän individuaalisuutensa, eivät ole päässeet vaikuttamaan kaikkien kansojen elämään siksi, että tuntematon kieli on estänyt kansakuntia persoonallisesta toistensa ymmärtämyksestä, toinen toisiltaan oppimasta sekä nauttimasta kansalliskirjallisuuden tuotteita.

Kuka voi mitata sen äärettömän veljesvihan, minkä kielitaistelut monissa maissa ovat synnyttäneet?

Kuka voi sanoa, kuinka paljon valtiollisia selkkauksia on tämä rotuviha synnyttänyt ja vieläkin synnyttää?

Kuka luettelee ne veriset sodat, jotka ovat johtuneet siitä, että kansat eivät ole ymmärtäneet toisiaan!

Sen sijaan, että rauha ja hyvä tahto, veljeys ja tasa-arvo vallitsisivat maailmassa, vallitsee sota ja vaino, eripuraisuus ja kateus ihmisten kesken. He eivät ymmärrä toisiaan.

Mutta kehityskulku ei voi pysähtyä. Se vaatii tämän surkuteltavan epäkohdan pikaista poistamista.

Yhä vilkastuva maailman kauppa ja sivistyselämä odottavat tervetulleeksi apulaisekseen kansainvälistä kieltä.

Teollisuuden edistyminen sitä tarvitsee.

Kulkuneuvojen suunnattoman nopea kehitys saattaa kansat yhä helpommasti tapahtuvien matkojen kautta mitä läheisimpään toistensa kosketukseen –, mutta sitä varten kipeästi kaivataan kansainvälistä kieltä.

Erinomaisesti järjestetty kansainvälinen posti ja sananlennätin kaipaavat kansainvälistä kieltä avaimena kaikkiin maihin ja kaikkien kansojen keskuuteen.

Ennen kaikkea suurten ihmiskuntaa onnellistuttavien aatteitten, kuten esim. rauhan aatteen, raittiuden y. m. leveneminen ja toteutuminen sekä kaikkien tieteitten harrastus edistyy paraiten kansainvälisen kielen avulla.

Vielä tahtovat kansat yhä tiheämmin lähettää edustajiaan yhteisiin kokouksiin eli n. s. kansainvälisiin kongresseihin oppimaan toisiltaan elähyttääkseen siten omien maittensa harrastuksia lähentämällä niitä hedelmälliseen yhteistyöhön muitten maitten kanssa.

Näissä kongresseissa on tähän asti vallinnut Babelin kieltensekotuksen kamala sekasotku. Ainoastaan pieni joukko ymmärtää puheita ja esitelmiä, suuri osa ainoastaan puolinaisesti, sillä tiedämmehän, ettei vieraalla kielellä, johon aniharvoin on täydellisesti perehtynyt, koskaan voi yhtä täydellisesti kuulemaansa omistaa kuin omalla kielellään, johon lapsuudestaan saakka on tottunut.

Suurena joskin tähän asti välttämättömäksi katsottuna pahana on pienille kansoille ollut 4 à 7 vieraan kielen oppiminen. Sadoissa miljoonissa markoissa lienee laskettavissa se rahasumma, minkä eri valtiot, kunnat ja yksityiset uhraavat opettajien palkkaamiseksi kouluihin. Näistä opettajista on suuri osa kallispalkkaisia kielten opettajia, jotka usein valtion avustamina ovat saaneet uhrata suuren osan elämästään kieliopinnoihin kotona ja ulkomailla. Ja entäs koulujen oppilaat. Eivät ne vaadi ainoastaan yhteiskunnalta, vaan ennen kaikkea vanhemmiltaan ja holhoojiltaan suuria summia vuosittain siksi että noitten tarpeettoman monien kielten lukeminen vaatii kymmenkunta vuotta kallista aikaa. Ja aikahan meidän aikanamme on kalliimpaa kuin koskaan ennen. Joka hetki vaatii järkevää ajan käyttämistä saadakseen siitä mahdollisimman suuren hyödyn. Ajatelkaa mihin käyttäisimmekään sen ei suinkaan vähäpätöisen ajan, mikä silloin säästyisi, kun olisi olemassa kansainvälinen apukieli, joka syrjäyttäisi kansallisten kielten lukemisen mahdollisimman ahtaisiin puitteisiin nykyisen koulun ohjelmassa. Se on selvä jokaiselle. Vähän hyötyä tuottaa useimmissa tapauksissa tuo pieni kielitaito meidän käytännöllisyyttä kaikin puolin tavottelevalla ajallamme. Tunnustusta annamme ainoastaan sille opille, joka elämässä kantaa hedelmiä. Ennen pitkää tuleekin nykyinen koulu epäilemättä perinpohjin uudistettavaksi. Kieliopintojen supistamisella saadaan silloin aikaa perusteellisempaan äidinkielen oppimiseen, puhetaidolle, yhteiskuntaopille, terveysopille j. n. e. – Non scholae sed vitae discimus.^[1] Sellaiset aineet tulevat silloin kunniapaikoille, jotka opettavat meille elämisen suurta taitoa, terveelliseksi vastapainoksi nykyiselle kamarisivistyksellemme.

Time is money! Aika on rahaa! Onko näin ollen viisasta köyhille pikkukansoille tuhlata rahaa tuollaiseen urheiluun enempää kuin pariisilaisten muotienkaan hankkimiseen, ja monien kielten pintapuolinen lukeminenhan nykyaikana on muodin seuraamista sekin.

Aivan toinen asia olisi ehkä, jos ihminen olisi varastettu sellaisilla lahjoilla, että hän lyhyessä ajassa oppisi täydellisesti muutamia satoja maailman kieliä, mutta niin valitettavasti ei ole laita. Poikkeusasemassa lienevät tiedemiehet, joilla saattaa olla hyötyä vieraista kielistä.

Kuulin äsken kerrottavan, että eräässä maassa kohdakkoin kaikille suuremmille rautatieasemille tullaan sijoittamaan saksan- ja ranskankielen tulkkeja siksi kunnes asemapäälliköt – vanhat ukot (!) – oppivat näitä kieliä, voidakseen palvella vieraitten maitten matkustajia. Se kai tulee maksamaan valtiolle jonkun verran!

Tuollaisia huutavia epäkohtia voisi tuoda esiin kaikista maista.

Vasta kansainvälinen apukieli lopettaa nämät epäkohdat. Sen hyöty tulee tekemään käänteen ihmiskunnan kehitys-historiassa.

Kuuluisa saksalainen, professori Ostwald, tunnettu loistavista esitelmistään kansainvälisestä Esperanto-kielestä, sanoo teoksessaan ”Naturphilosophie” (v. 1901) m. m.: ”Kysymys yleisestä tekokielestä ei ole itse asiassa haaveilua, vaan tieteellisesti teknillinen tehtävä, jonka ratkasu vapauttaisi työskentelevän ihmiskunnan turhien ponnistusten äärettömästä taakasta”.

Kansainvälisen kielen tarpeellisuuden puolesta puhuukin paraiten Esperanto-kielen nopea leveneminen 20:ssä vuodessa melkein kaikkiin maihin – innokkaimmat sen levittämisessä ovat juuri etevimmät sivistyskansamme ranskalaiset ja englantilaiset – lahjomatonta kieltä. Hallitsevienkin puolelta on Esperanto saanut tunnustusta ja näyttää vähitellen saavan yhä huomattavamman aseman eri maitten kouluissa vieläpä yliopistoissakin.

Sanalla sanoen: meidän käytännöllinen aikakautemme, maailman kansojen yhä vilkastuva keskinäinen vuorovaikutus ja pyrkimys muodostaa niin paljon kuin mahdollista yhdenmukaisiksi ne välikappaleet, jotka jouduttavat tätä ihmisten veljestymistä tekee kansainvälisen kielen yhä tarpeellisemmaksi.

S.

1. Emme opi koulua, vaan elämää varten.

Lähde: Eteenpäin 4.5.1907.