Taruvuori.
(Kirjoitettu Oulun koulujuhlaan v. 1911.)
Kirjoittanut Juhani Siljo


Lapsonen iaajain metsien
kutsun kumman saa
luokse vuoren hiljaisen,
tumman, paatisen portin taa.
Lapsonen rantain laakeain
etsii tietä unelmain
kautta kallioseinäin mykkäin,
rinnan arkaa tuntoa sykkäin.
Portti paatinen avautuu
ääneti, verkalleen.
Aukee labyrintin suu,
peittyy piilohon hämyiseen
Sfinksi, elämän arvoitus,
niinkuin sammunut huokaus,
kuolleen tuijotus haudan taaksi,
kaipuu, laantunut ainiaaksi.
Käy ohi etsijän pienen tie,
Sfinksiä silmä ei nää.
”Tuollahan kai satulinnat lie,
aarreluolat jo sinertää!
Tuollahan varjossa palmupuun
nauttivi rauhaa illansuun
sankarijoukko, mi jättien maasta
palaa taistosta voitokkaasta!”
Harhat haihtuvat. Lapsonen käy
vuoreen kauemmas.
Auringon silmä ei sinne näy.
”Manaan lähditkö, laps, kotoas!”
Kiveen leikatut kirjaimet,
outoin aikojen piirrokset,
himmeät näyt ja kuvahaaveet
seinistä katsoo kuin kalman aaveet.
Mut ei kuolleet ne olleetkaan
aikojen piirrokset nuo.
Hiljaa saavat ne liikkumaan,
lapsen käydessä niiden luo,
hehkuun syttyvät hiljaiseen,
soivat värjyvän säveleen
sielun kaihosta polttavasta,
etsintäriemusta uljahasta.
Sielujen yksin-harhailut
lapsonen kuulla saa,
jättien tuimat taistelut
aikojen yöstä kangastaa.
Kuin sadun urhot uljaimmat
hengen sankarit sotivat,
tyynemmin iskien iskun täyden,
hiljaisempina hautaan käyden.
Ah, satulinnaan jouduithan,
lapsonen, kuitenkin,
näät kiven kuolleen hehkuvan
kaipuun valoin sinisin,
näät salaluolien aartehet,
– tutkivan sielun syvyydet;
kuulet sodan ja rauhan soiton,
kuin sävelkuiskeet maailman loiton.
Tien läpi ihmissielun näin
kerran käytyäs,
hartahampana eloon päin
jatkat etsijän-retkeäs,
kuulet rinnasta kallion
kutsut pyhät auringon,
saat elon hurman ja uskalluksen
silmistä sfinksin, Arvoituksen.


Lähde: Siljo, J. 1914: Maan puoleen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.