Tarina (Kramsu)

Tarina Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Nyt taru aioista muinaisista

On vilpas, eloisa muistossain:

Sen sain kai kansani jutelmista,

Tai lienen kuullut sen unissain.

Se haamun nostaapi valoisalle,

Jonk’ unhe peitti jo vaipallaan.

Kenties lie jäänyt sen vaipan alle,

Mä luulen, parhaimmat Suomenmaan.

Jo heräs Suomi ja ääntä kuuli,

Jot’ omat kuusensa huminoi,

Ja Nuijataistelun vilpas tuuli

Pois sumut Suomesta synkät loi.

Mut urhoin miekat kun aikaa öistä

Valaisi hetkeksi hehkullaan,

Niin sankareista ja urhotöistä

Nous laulu innokas kaikumaan.

Se lauloi, kuinka nyt aamuhetki

Jo koittaa Suomelle suloinen:

”Pois poistakaamme nyt viimeisetki

Me jäljet yöllisen orjuuden”.

”Kuin koirat herrainsa eestä, ennen

Me käytiin taistoon ja kuolemaan.

Nyt, eestä kansamme kuoloon mennen,

Nyt ihmisinä me taistellaan.”

”Ne tahrat, joita vuossadat tuotti,

Nyt hurmevirroilla huuhdotaan;

Maa, jota vapaiden hurme juotti,

Ei kanna orjia milloinkaan.”

Tuo laulu taistohon miekat nosti

Ja kutsui voittoon ja kuolemaan,

Ja urhot uljahat sorron kosti

Ja kuoli, laulu se huulillaan.

Ken laulun lauloi? Vuossatain hanki

Sen hautaan peitti jo veriseen,

Ja laulun uljaan ja laulajanki

On saanut unhola uhrikseen.

Mut taru kertoo, – ken siihen luottaa?

Tuo laulu kuollut ei vieläkään:

Se aikaa rinnoissa kansan vuottaa,

Jolloin taas virkoisi elämään.

Ja kerran koittaapi uusi huomen,

Ja loppuu velttouden pitkä yö,

Ja sykkää uljaasti sydän Suomen,

Ja suurten toimien hetki lyö.

Ja silloin laulu, jonk’ unhe peitti,

Sydänten kätköstä kuohahtaa,

Kuin virta uljas, mi jäänsä heitti

Ja paisuin riehuu ja aaltoaa.

Ja laulu intohon mielet nostaa

Ja kutsuu voittoon ja kuolemaan,

Ja urhot uljahat sorron kostaa

Ja voittaa, laulu se huulillaan.

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.