Tao-te-king: 80. Yksinään seisominen

79. Lupauksen pitäminen 80. Yksinään seisominen.
Tao-te-king
Kirjoittanut Laotse
81. Yksinkertaisuuden todistus


Jos minulla olisi pieni valtakunta ja ainoastaan kymmenen tai sata kykenevää miestä, niin minä en käyttäisi niitä hallitukseen.

Minä opettaisin kansaa katsomaan kuolemaa korkeaksi asiaksi ja silloin he eivät lähtisi ulkomaille sitä etsimään.

Vaikka heillä olisi laivoja ja vaunuja, eivät he niillä lähtisi matkaan.

Vaikka heillä olisi sotavarustuksia, ei heillä olisi koskaan tilaisuutta ottaa niitä yllensä. Kansa palaisi taas nuoran ja solmun käyttöön (kirjoituksen asemasta).

He huomasivat karkean ruuan hyvänmakuiseksi, pitäisivät yksinkertaiset vaatteensa kauniina, katsoisivat talojansa lepopaikoiksi ja nauttisivat omista yksinkertaisista huvituksistansa.

Vaikka läheisyydessä olisi naapurivaltio ja sieltä kuuluisi kukkojen kiekunta ja koirien haukunta, niin kansani kuitenkin kasvaisi vanhaksi ja kuolisi tuntematta tarvetta seurustella sen kanssa.