Tantaloksen tytär
| Tantaloksen tytär Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
1.
muokkaa- Paikallansa paasi vankka.
- Piirrot kirjaa lakeansa,
- muotojansa
- tuhatvuotten viirut.
- Tuli pouta, sade rankka –
- milloinkaan ei kiven kiirut.
- Helteen alla hiljaa hiiluu.
- Luo sen joudat kuutamalla
- kirkkahalla;
- kylmän kupeistansa
- huokuu, tuskanhiki kiiluu,
- niinkuin hautois harhojansa.
- Melkein niinkuin sisimmistä
- ähky kuuluis vankipolon.
- Korskan olon
- tytär Tantaloksen
- päätti moiseen kiveen, mistä
- varsat näy ei Helioksen.
- Niobe voi, loppus luisti
- nolosti. Mut isäs olit
- verta, polit
- lait ja ikisäännöt.
- Jumalat sun kiveen suisti.
- Siihen päättyi sääntöin väännöt.
2.
muokkaa- Seison vallitiellä yksin.
- Kaukana on Kentät Autuaitten,
- onnenmaitten
- häämettä ei tiellä.
- Sielun pimennoissa päälletyksin
- säkeet lepää murhemiellä.
- Niinkuin entisolioita
- kivenä suon kerroksissa makaa,
- niinpä takaa
- vuotten hehkuveren
- kevääs päiviä näät ihanoita,
- hajallaan kuin sälpä meren.
- Armonaikas hukkaan päästäin
- teit kuin vitkaan murhaa julmaa. Hyytyy
- ruumiis, tyytyy
- kohta neljään lautaan.
- Vaan ken sinut sääsi, ketä säästäin
- elävänä kivihautaan?
- Kylmikö sun kaukomaasi?
- Kateenkodat kohli? Taivaan vihaa
- koitko ihaa?
- Suttako vai kyytä
- sattui vastaan? Purtes puuskat kaasi?
- – Tuhoisin ain’ omaa syytä!
3.
muokkaa- Vankilassa lumotussa
- siten vuodet meni. Hämmästyen,
- hämmentyen
- nyt sä suuntaa kysyt,
- eespäin, taapäin? Määränpääsi kussa?
- Unilinna, vaiti pysyt!
- Huudat nyt, ei kukaan vastaa! –
- Haudassa jo omas kaikki makaa:
- arkun jakaa
- hyvä kääntyin puoleen
- huonon sopumielin. Mato kastaa
- kynää, tekee runon kuolleen.
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.