Tanssiaishaave

Kirjoittanut Gustaf Fröding


Ui sieluni sointujen vuolla,
kuin nektarihuumeessa kiitää:
elän antiikin myyteissä tuolla,
kun valssi se liehuen liitää
ja silkkihin laineita luo
sekä harsojen hyrskytä suo.
Uni vie minut myrskyjen humuun,
orkesteri säiden kun soittaa;
meri lännessä jäänyt on sumuun,
mut idässä aamu jo koittaa:
Olen Hellaassa, lahdelman nään,
vedet tanssivat soittaissa sään.
Meri Aigeian kuohuvi tyrskyin,
vitivalkoista vaahtia roiskii,
sulonkukkeina läikkeessä hyrskyin
nereiidit vilppahat loiskii;
he kelluen, keinuen ui,
ja jo piiriin he sulkeutui.
Hajakutrin ja hohtavin rinnoin
on pärskeessä veen-tytär viehkein;
jo uhkeihin uumihin innoin
käy tritonit nauruin ja riehkein:
kukin kisaan se keinuvan vuon
vie ryöstetyn armaansa tuon.
Rusosiipiä loistava Eos
jo laukoo, ei viipyä malta;
vedet soi: Hymené, Hymenéos!
ja esiin nyt aaltojen alta
käy kuorot ne riemuiten,
iloviestiä ilmoittaen.
Jo nauru, mi kaikuen kulki,
on mykkänä säihkehen eessä,
kun aallosta astuvi julki
Merenvaahdinkantama seessä:
näät talttuvan tuulen ja veen
tuon valtavan kauneuteen.
Sulo seijaus yhtyvä hempeen,
mi kiireestä kantahan hohtaa,
ja kaiken, mi henkivi, lempeen
Merenvaahdinkantama johtaa,
ja kun tuuli ja lainehet soi,
ylistyksiä hälle ne toi.


Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.