Tanssiaishaave

Tanssiaishaave Kirjoittanut Gustaf Fröding

Ui sieluni sointujen vuolla,

kuin nektarihuumeessa kiitää:

elän antiikin myyteissä tuolla,

kun valssi se liehuen liitää

ja silkkihin laineita luo

sekä harsojen hyrskytä suo.

Uni vie minut myrskyjen humuun,

orkesteri säiden kun soittaa;

meri lännessä jäänyt on sumuun,

mut idässä aamu jo koittaa:

Olen Hellaassa, lahdelman nään,

vedet tanssivat soittaissa sään.

Meri Aigeian kuohuvi tyrskyin,

vitivalkoista vaahtia roiskii,

sulonkukkeina läikkeessä hyrskyin

nereiidit vilppahat loiskii;

he kelluen, keinuen ui,

ja jo piiriin he sulkeutui.

Hajakutrin ja hohtavin rinnoin

on pärskeessä veen-tytär viehkein;

jo uhkeihin uumihin innoin

käy tritonit nauruin ja riehkein:

kukin kisaan se keinuvan vuon

vie ryöstetyn armaansa tuon.

Rusosiipiä loistava Eos

jo laukoo, ei viipyä malta;

vedet soi: Hymené, Hymenéos!

ja esiin nyt aaltojen alta

käy kuorot ne riemuiten,

iloviestiä ilmoittaen.

Jo nauru, mi kaikuen kulki,

on mykkänä säihkehen eessä,

kun aallosta astuvi julki

Merenvaahdinkantama seessä:

näät talttuvan tuulen ja veen

tuon valtavan kauneuteen.

Sulo seijaus yhtyvä hempeen,

mi kiireestä kantahan hohtaa,

ja kaiken, mi henkivi, lempeen

Merenvaahdinkantama johtaa,

ja kun tuuli ja lainehet soi,

ylistyksiä hälle ne toi.

Lähde: Fröding, Gustaf 1915: Valikoima runoja. Suomentanut Valter Juva. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.