Tampereen palo
Tampereen palo. Kirjoittanut J. G. Dahlman |
- Pimeys jo maata peittää,
- Kello yksitoista lyö;
- Kaikki itsens lepoon heittää,
- Päätetty on päivän työ. –
- Uni pian silmät sulkee,
- Mieli muihin maihin kulkee,
- Lähenee jo keski-yö.
- Tietämätön ompi aika,
- Milloin kosto saavuttaa,
- Koska kauvan ihmis-parka
- Itseänsä paaduttaa,
- Mieli kiinni maailmassa,
- Kunniassa, hekumassa;
- Eikä muista jumalaa.
- Surkeampaa tuhon alaa,
- Eipä silmä nähdä voi:
- Kaunis kaupunkimme palaa;
- Surkeasti kellot soi!
- Jopa kuuluu huuto hurja:
- ”Nouse ylös kansa kurja,
- Onnetoinna olet oi!”
- Sitten vasta siunauksen,
- Tahtois kukin omistaa,
- Koska Herra kurituksen
- Kautta kerran kovistaa!
- Sitten huudon huolellisen,
- Herran tykö hetkellisen,
- Sydän vasta valistaa.
- Tuli virta voimallista
- Vauhtiaan on kulkenut,
- Kauniin osan kaupungista,
- Sylihinsä sulkenut.
- Niin kuin kannot kaskimailla,
- Seisoo muurit muuta vailla,
- Kuin on tuli kulkenut.
- Jo on noussut aamu-rusko,
- Pimeys jo vähenee;
- Silloin voivotus ja tuska
- Raunioita lähenee.
- Kukin kaipaa kotiansa
- Kadonneita omiansa;
- Sydän syystä huokailee.
- Aurinkoisen armas valo,
- Taas jo maata lämmittää;
- Tuhotyönsä tulipalo
- ”Näytelmäksi” levittää.
- Kunniaa ja kukoistusta,
- Kuvailee nyt multa musta,
- Maailmassa muuttuvaa. –
- Elä syytä syntis-parka
- Julmuudessas Jumalaa!
- Mikä paha, se on arka;
- Etsi toista tavaraa! –
- Elä sure näkyväistä,
- Mutta pyydä pysyväistä:
- Jok’ ei ole katoovaa!
J. G. D[ahlman]–n.
Pellava-tehtaan työmies.
Lähde: Päivätär 16.9.1865.