Tammisaaren naisseminaarin avajaisten johdosta

Tammisaaren naisseminaarin avajaisten johdosta.
12 p:nä lokakuuta 1871.
Kirjoittanut Isa Asp


Kallis päivä ompi tämä
armahalle Suomelle,
kun nyt taasen heräjääpi
uudet toiveet hänelle
sivistyksen, valkeuden
ovet toiset aukaistaan,
senpä tähden riemuäänet
kaikuu yli Suomenmaan.
Tänne oomme kokoontuneet
valmistumaan toimehen:
kylvääksemme valon siemen
Suomen lasten syömmehen.
Suloinen on tehtävämme,
jos se oikein tehtänee.
Luoja taivaan kylvöllemme
kasvun runsaan antanee.
Avara on isänmaamme,
laajat peltoalat siinä
kylvöö oottaa pellot, joita
vuosisadat perattiin
Rientäkäämme, neidot nuoret,
kylvämään sen sarkoja!
Lemmellämme holhomahan
noita taimiparkoja.
Kiitos Hälle, joka sääsi
naisellekin oikeuden:
kalliin isänmaansa eestä
elää, kuolla, myöskin hän!
Miks’ ei hän sais’ yhtä hyvin
isänmaata hyödyttää?
Oisko hänen Luoja luonut,
että mieltään tyydyttää
semmoisissa askareissa,
joissa vuosisadat hän
usein nähtiin kuolettavan
suuret riennot sydämen?
Nyt on ajat muuttununna
hälläkin on arvonsa.
Hyödyksi nyt isänmaalle
käyttää hänkin voimansa.
Lemmellänsä kasvattaapi
hän ne pienet taimet nyt.
Kerran kasvun kauniin saapi
kun on työnsä päättänyt.
Suomenlahden suulla myöskin
tänään kokoontunehen
tiedämme vihittäväksi
samaan pyhään toimehen,
neitosia isänmaamme,
siskoja myös meillekin;
sillä kumppania saamme
toimehemme heistäkin.
Siskoinamme tervehdimme
samaan vaikutuksehen
heitäki, ja syömestämme
heille suomme siunauksen.
Eri kieli ompi meillä,
vaan on samat pyrinnöt,
sama maa ja sama kansa,
samat työt ja elännöt.
Ne on siteet, jotka meitä
toisihimme yhdistää. –
Levitköhön tiedon valo,
isänmaamme eläköön!


Lähde: Krohn, Helmi 1912: Isa Asp: nuoren pohjalaisen runoilijaneidon elämäntarina. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.