Tammisaaren naisseminaarin avajaisten johdosta

Tammisaaren naisseminaarin avajaisten johdosta. 12 p:nä lokakuuta 1871. Kirjoittanut Isa Asp

Kallis päivä ompi tämä

armahalle Suomelle,

kun nyt taasen heräjääpi

uudet toiveet hänelle

sivistyksen, valkeuden

ovet toiset aukaistaan,

senpä tähden riemuäänet

kaikuu yli Suomenmaan.

Tänne oomme kokoontuneet

valmistumaan toimehen:

kylvääksemme valon siemen

Suomen lasten syömmehen.

Suloinen on tehtävämme,

jos se oikein tehtänee.

Luoja taivaan kylvöllemme

kasvun runsaan antanee.

Avara on isänmaamme,

laajat peltoalat siinä

kylvöö oottaa pellot, joita

vuosisadat perattiin

Rientäkäämme, neidot nuoret,

kylvämään sen sarkoja!

Lemmellämme holhomahan

noita taimiparkoja.

Kiitos Hälle, joka sääsi

naisellekin oikeuden:

kalliin isänmaansa eestä

elää, kuolla, myöskin hän!

Miks’ ei hän sais’ yhtä hyvin

isänmaata hyödyttää?

Oisko hänen Luoja luonut,

että mieltään tyydyttää

semmoisissa askareissa,

joissa vuosisadat hän

usein nähtiin kuolettavan

suuret riennot sydämen?

Nyt on ajat muuttununna

hälläkin on arvonsa.

Hyödyksi nyt isänmaalle

käyttää hänkin voimansa.

Lemmellänsä kasvattaapi

hän ne pienet taimet nyt.

Kerran kasvun kauniin saapi

kun on työnsä päättänyt.

Suomenlahden suulla myöskin

tänään kokoontunehen

tiedämme vihittäväksi

samaan pyhään toimehen,

neitosia isänmaamme,

siskoja myös meillekin;

sillä kumppania saamme

toimehemme heistäkin.

Siskoinamme tervehdimme

samaan vaikutuksehen

heitäki, ja syömestämme

heille suomme siunauksen.

Eri kieli ompi meillä,

vaan on samat pyrinnöt,

sama maa ja sama kansa,

samat työt ja elännöt.

Ne on siteet, jotka meitä

toisihimme yhdistää. –

Levitköhön tiedon valo,

isänmaamme eläköön!

Lähde: Krohn, Helmi 1912: Isa Asp: nuoren pohjalaisen runoilijaneidon elämäntarina. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.