Talvikuvia

Kirjoittanut Jalmari Virtanen


Niin kirkas on kuutamo kumma
Kylätietä kun astuskelen.
Käy vierellä varjoni tumma,
Kuin koira ois uskollinen.
Näin kuulas vain harvoin on ilta,
Lumi kauneimman hohdon saa,
Tuhattuikkeinen tähtösten silta
Kuin kutsuen vilkuttaa.
Punapilkkeihin päilyy ja loistaa
Mars joukossa naapurien
Ja värjyy, kuin tahtoisi poistaa
Ikipainoa kahleiden.
Yli maantien varjoja puiden
Hämyverkkona laskeutuu;
Käyn linnahan haaveiluiden,
Ajatusta tuo metsän puu.
Toi tieni mun metsien kohtuni,
Lumilinnaan talvisen yön;
Sydän sai levon, mieleni lohtuun
Tarutenhossa kuuttaren vyön.
Sadun sankarit täälläpä valvoo.
Lumi puista ne muodostaa:
Ja ne tähtiä kaitsee ja palvoo,
Kun nukkuupi metsä ja maa.
Laps’ rinnalla nainen on tuolla,
Ja tuollapa ilves on,
Ja ilveksen toisella puolla
Jono haltijain loppumaton.
Yhä syvemmäs katse kun vaipuu
Ikimetsien kätköihin,
Lumitaakkojen alla kun taipuu
Jopa aidan seipäätkin,
Niin mielkuvat kasvaa ja karttuu,
Rivilohkotkin muotoja saa,
Ja melkeinpä pelko jo tarttuu,
Kun ”aavehet” tuijottaa:
Tieaita kuin jättiläiskäärme;
Krokotiilin tuossa ma nään
Lumivaipan pumpulipäärme
Lyhtykalalta kätkee pään.
Sarvikuonot ja kameelit taikoo
Lumi paasilla silmiini mun.
Kuvat uudet kun etsiä aikoo,
Minä katkaisen haaveilun.
Levon hermoni saavat tälleen
Yön rauha kun käy yli tien.
Saan huomenna taistella jälleen,
Kun aatetta eellehen vien.

1916


Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.