Talvi-iltahämärässä

Talvi-iltahämärässä. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Ajaa myöhäinen matkamies,

pohjassa liehtoo punainen lies

ja vaihtuu vihreään juopaan,

hämärä laaksohon laskeutuu,

lumiset kentät aukeat, aavat

hiiltyvän, himmeän sinensä saavat,

pimeät petäjät huokaa ja huopaa

ja tummuu punainen virstapuu.

Tiuvut kiiltää ja musta on tie,

ruuna se korvansa taakse vie

ja katsoo pellolle salaa.

Jonossa multakuormat käy,

viidasta vilahti valkoinen siipi,

hiiren ajohon repo jo hiipi,

ojassa ryömii ja ladolle palaa,

kun haukku käy, vaan kylää ei näy.

”Hyp, hyp, paranna, ruuna, hoi!”

Hakokirves jo pihalta soi,

ja piiska käänteessä läiskyy,

kavionkengät ne tulta lyö,

näkyy jo sekaisin talojen sarjat,

höyryvi kuuraiset ometan harjat,

pajankin suulla säkenet räiskyy

ja tähtihin puhkee musta yö.

”Hyvää iltaa... noo, ruuna siin’;” –

Tutuille tanhuille jouduttiin,

kai pata jo tulella kiehuu,

pihall’ on sumuista sauhua;

kuu se paistaa kuin lomasta seulan

kullaten jokaisen männynneulan,

saunasta päreen valkea liehuu,

ja tallista kuuluvi laulua.

Ajaa kujassa matkamies,

silmissä lämmin on kotoinen lies,

ja hämärän haltia nyökkää, –

”soh, soh, Ruuna, seiso jo.. ptruu!”

Kuistilla Mirri jo kyljellä kyrrää,

Halli hyppää ja rukit ne hyrrää,

reelle lapset luikaten hyökkää

ja kaikill’ on puhetta: hupu..pupuu!

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.