Talven valta.

Kirjoittanut Heikki Wirtanen


Huoli-liinat, valkee vaate
Kattaa maamme, – luonto on
Synkkä kuni kurjan aate,
Jok’ on aina osaton. –
Valta outo, ventonen
On nyt kahlehtinut sen.
Äsken täällä riemu-äänet,
Tuonon toivon sanat soi;
Vapaudesta Suomen ääret
Kaikkialla kaiku. – Oi!
Nyt jo katos toivosi,
Vapautesi, ilosi. –
Talven valta on nyt tuonut
Huolta, tuskaa maahamme,
Vaan ei vertamme se juonut
Ole. – Viel’ on voimamme
Terve, vahva, intosa,
Emme säiky talvea! –
Järvet, virrat on jo meidän
Ulkopuolin kahleissa. –
Mutta syvyyksiä heidän
Ei voi kukaan vankita!
Sisällänsä elo on
Aina raitis, pelvoton!
Niinkun joskus ihmisyyden
Ulko vapaus vankilaan,
Heillä sydänten syvyyden
Vapasuus on valloillaan:
Jok’ ei säiky, peljästy,
Kuoloakaan hämmästy!! –
Katso ylös! – Pilvet siellä
Poistumatta asuvat, – –
Uhkaava on näkö niillä,
Liikuntonsa kamalat – –
Oij! ne valon piilevät,
Päivän meiltä peittävät.
Syntyään ne ovat täältä
Maamme usma pentuja;
Ja nyt yhäti se heiltä
Saapi kuoli huntuja.
Kurja äiti omiltaan
Murhetta saa lapsiltaan.
Katso heitä talven valta
Ankaroiksi tehnyt on; –
Mutta kosto Jumalalta
Kohta heille tulkohon!
Syösköön syvyyteen ne pois
Jotk’ ei maalle valoo sois!!
Suuri Luoja, kaikki voipa,
Lähde valon, totuuden!
Lauhenna sä talven voima
Katko paulat kovuuden!
Lievitystä maalle suo
Meille valo, vapaus luo!!
Salli kohta kevät aamun
Suomellemme joutua!
Petomaisten pilvein haamun
Kadotukseen poistua!
Ylhäisyydet muodosta
Valon hengen lapsista!! –

H[eikki]. W[irta]–nen.


Lähde: Tapio 9.12.1871.