Talvella (Husu)
Talvella Kirjoittanut Matti Husu |
- On talvi. Valkovaippaan maan
- jo luonto kaikkialla peittää,
- ja lisää hiutaleita vaan
- kuin huntuja se maahan heittää.
- Jo tuoss on talven ensitie,
- miss tukkimiehen hepo laukkaa,
- reen jalas pakkasessa paukkaa,
- ja hepo kiitää, korpeen vie.
- Puut seisoo pakkashuurteissaan,
- ja korvessa on syvä rauha;
- ei laula edes linnutkaan,
- ei leyhy iltatuuli lauha.
- Vaan tuolla tukkimiehet käy
- ja kirveeniskut kajahtaapi,
- nyt korven rauha katoaapi,
- mut yöksi jälleen ennättäy.
- Yö koittaa, talven siniyö,
- ja tähdet syttyy taivahalla;
- jo hohtaa niiden helmivyö
- yön tummuudessa kaikkialla.
- Sä katsees pohjoisehen luo:
- mi loimu siellä yössä väikkyy?
- Mi taivaan rantamilla läikkyy?
- – On revontulten loimu tuo.
- Se korkealle kohoaa
- ja taivaan sinen valostaapi,
- kuin tuliliekit ylös saa
- ja autereita tavottaapi.
- Kas, korven takaa käy sen koi,
- ja kultakaareen joskus kääntyy,
- ja aamun sarastaissa nääntyy, –
- yötähtein kerä häipyy pois.
- Ah, korpi! Raitis talvisää
- se hyväileepi ihmismieltä,
- ja punahonkain uljas pää
- kuin puhuis meille riemun kieltä.
- Ne ylväät onpi seistessään,
- ja ylväät silloinkin, kun kaatuu,
- kun oksansa jo maassa maatuu,
- ja tukkimies on riemuissaan...
1937
Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.