Talvella.

Kirjoittanut August Favén


Kunne kulki kesän sulo,
Kunne laulu rastahan?
Talven, kolkon kylmän tulo
Ajoi suven ihanan.
Pois on päivät kirkkahat,
Pois on hetket iloisat,
Pois on laulu kaikuvainen,
Metsä on nyt hiljainen.
Eipä peipon säveleitä
Vastaa lakson kaikuna,
Aurinko ei lemmi meitä
Pakkanen vaan paukkuva.
Metsäpuro juoksussaan
Tau’onnut on tuoksussaan
Ei nyt seiso lemmen kukka
Rakkauttaan kuiskaillen.
Lumeen peittyy lakson kukka
Huutehess’ on pensas puu,
Huuteessa on parta, tukka.
Taivahalla loistaa kuu,
Asuntoamme katsellen.
Tuolta kaiku kirveitten
Kiiruus läpi kuusikkojen
Kuuluu sisäst’ hongistojen.
Kussa ennen kukka loisti
Lumivuori kohoaa.
Pakkanen sen kukan poisti.
Kirveen kaiku kajahtaa,
Kussa leivon ääni soi.
Kunne aamuruskon loi,
Riipuskelee harmaina
Jäisiä nyt puikkosia.

A[ugus]–t F[a]–v[é]–n.


Lähde: Tampereen Sanomat 29.4.1873.