Takatalvi (Kärkkäinen)
| Takatalvi. Kirjoittanut Viki Kärkkäinen |
On kevät ja lehdet puissa jo hiirenkorvalla.
Mutta äkkiä, odottamatta tuleekin lumisade. Oikea rajumyrsky, tuulee pohjoisesta ja tuiskuaa. Maa käy talvisen valkeaksi.
Olen tuonut koivun oksia sisään. Asettanut vesiruukkuun nähdäkseni, kuinka ne kehittyvät. Saadakseni edes pöydälleni kesää.
Ulkona lehden alut kylmän lumen kourissa kellastuvat. Tuntuu kuin kuolema ajaisi lumisessa pilvessä seutujen yli.
Olen tehnyt takkaani tulen, jotta koivun oksilla ja itselläni olisi lämmintä. Istun tulen ääressä ja katselen vuoroon ulos myllertävään lumimyrskyyn ja kellastuneisiin puihin, vuoroon taas räiskyvään takkaan ja vihreälehtisiin oksiin vesiruukussani. Ajattelen itsekseni: kylmyyden voimat ovat riistäneet auringolta vallan ja riehuvat väkevinä vihreän, keväisen nuoruuden yllä. Tuottavat turmaa ja kuoleman kelmeyttä, silloin kun puissa ja pensaissa virtaavat nousevan elämän virkeät mahlat. Surmaavat syntyvien sielujen versovat voimat ja kattavat valkealla vaipalla kukkien kellastuvat lehdet. Missä ovat auringon tulisilla miekoilla varustetut joukot?
Mutta mitä minä huomaan? Koivun lehdet pöydälläni valittavat. Näen sen. Tunnen sen. Kärsivinä katsovat ne minua silmiin.
Miksi? Onhan täällä lämmintä? Siksikö, etteivät saa olla tuolla ulkona tuiskussa värisemässä? Vai siksikö, etteivät halua ihmisen hoitoa ja katsetta?
Ei. Minä tiedän. Ne valittavat siksi, että heidän kuolemansa täällä huoneessa on vielä varmempi kuin noiden toisten tuolla ulkona. Voisihan lumimyrsky tauota piankin ja aurinko ruveta lämmittämään...
Otan koivun oksat pöydältäni ja heitän ne palavaan uuniin. Siellä ne räiskyvät, räsähtelevät hetken, leimahtavatkin ja sortuvat vihdoin hehkuviksi hiiliksi. Häviävät harmaaksi tuhkaksi.
Tauonneekohan myrsky nyt piankin tämän uhrini jälkeen?
Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.