Taivas ja meri

Taivas ja meri. Kirjoittanut Irene Mendelin

On taivas yllä

Ja meri alla,

Välillä ääretön avaruus.

Ja ilma soipi

Ja laine laulaa

Sit’ yhtä virttä, mi ain’ on uus’!

Alussa ajan

Nuo kaksi lempi

Niin hellän hellästi toisiaan.

Mut sitten kerran

Vuos’tuhansiksi

Eroitti Luoja ne toisistaan.

Siks’ sinilaki

Nyt yllä kaartuu

Ja merta kaihoen katselee.

Siks’ meri laaja

Se riehuu, raivoo –

Tai silokalvona siintelee.

Ja siksi taivas

Se pilveen käypi

Ja iskee tulta ja kuolemaa.

Ja meri ulvoo,

Sen aallot pauhaa

Ja kohti pilviä tavottaa.

Ne tahtois suistaa

Tuon suuren juovan,

Mi heitä peikkona vartioi,

Ja saada lemmen,

Autuuden auvon,

Mi heille säihkyen salamoi.

Mut toisinansa,

Kun tyynn’ on ilta,

Niin eron tuskan ne unhoittaa.

Ja silloin taivaan

Ikuiset tähdet

Syvälti merestä tuikahtaa.

Ja mer’ on tyyni

Ja taivas kuulas

Ja pyhä silloin on hiljaisuus.

Ja ilma soipi

Ja laine laulaa

Sit’ yhtä virttä, mi ain’ on uus’! –

Tai taivaan päivyt

Kun kirkkautensa

Yl’ laajan, läikkyvän pinnan luo,

Niin sille, sille

Mer’ säteileepi

Ja sille tenhovan hymyn suo.

Ja silloin laineet

Ilosta läikkyy

Ja laulaa riemuista lauluaan.

Vuos’tuhannetkin

Näin lempi kestää –

Se voima yksin on sillä vaan!

Näin mer’ ja taivas

Ne toivoo aikaa,

Mi heidät ijäksi yhdistää.

Ne vartoo, konsa

Taas suuri Luoja

Suo heille onnea, elämää.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.