Taivas ja meri

Taivas ja meri.

Kirjoittanut Irene Mendelin


On taivas yllä
Ja meri alla,
Välillä ääretön avaruus.
Ja ilma soipi
Ja laine laulaa
Sit’ yhtä virttä, mi ain’ on uus’!
Alussa ajan
Nuo kaksi lempi
Niin hellän hellästi toisiaan.
Mut sitten kerran
Vuos’tuhansiksi
Eroitti Luoja ne toisistaan.
Siks’ sinilaki
Nyt yllä kaartuu
Ja merta kaihoen katselee.
Siks’ meri laaja
Se riehuu, raivoo –
Tai silokalvona siintelee.
Ja siksi taivas
Se pilveen käypi
Ja iskee tulta ja kuolemaa.
Ja meri ulvoo,
Sen aallot pauhaa
Ja kohti pilviä tavottaa.
Ne tahtois suistaa
Tuon suuren juovan,
Mi heitä peikkona vartioi,
Ja saada lemmen,
Autuuden auvon,
Mi heille säihkyen salamoi.
Mut toisinansa,
Kun tyynn’ on ilta,
Niin eron tuskan ne unhoittaa.
Ja silloin taivaan
Ikuiset tähdet
Syvälti merestä tuikahtaa.
Ja mer’ on tyyni
Ja taivas kuulas
Ja pyhä silloin on hiljaisuus.
Ja ilma soipi
Ja laine laulaa
Sit’ yhtä virttä, mi ain’ on uus’! –
Tai taivaan päivyt
Kun kirkkautensa
Yl’ laajan, läikkyvän pinnan luo,
Niin sille, sille
Mer’ säteileepi
Ja sille tenhovan hymyn suo.
Ja silloin laineet
Ilosta läikkyy
Ja laulaa riemuista lauluaan.
Vuos’tuhannetkin
Näin lempi kestää –
Se voima yksin on sillä vaan!
Näin mer’ ja taivas
Ne toivoo aikaa,
Mi heidät ijäksi yhdistää.
Ne vartoo, konsa
Taas suuri Luoja
Suo heille onnea, elämää.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.