Taivaanranta.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


«Kas maahan kääntyy kansi taivaan;
kas aamuruskon kultakin
koskettaa puiden latvoihin!
Miks’emme, äiti, kiirein aivan
jo riennä täältä taivaasen,
kun noin se ain’ on läheinen?»
No, vastas äiti, käydään kohta
nyt sinne! Ja he käyvätkin,
molemmat tuntein taivaisin.
Edessä lehdostossa hohtaa
seasta varjoin valkeus,
kuin Onnelasta kangastus.
«Kai tää on Eeden? Ihanaista!
Millaiset kukat, marjat, hei!
Vaan taivasta ei tässä, ei!
Nyt näen poissa näistä maista
kylässä kirkon luona sen
kultaisen pilven, kaunoisen».
«Maan päällä jos kuin kulkun’ ohjaan,
edellä taivas poistuupi.
Vaan minne onkin matkasi,
etelään, itään, länteen, pohjaan,
niin rannalla sa taivahan,
näet matkas määrän ainian.
Kuuletko kelloin äänen jalon?
Huoneesen Herran kutsuu tuo.
On Herran päivä: Herra suo
taas lohdutuksen, rauhan, valon.
On kirkastettu temppeli.
Kirkastuu siellä sielusi.
Käy! Paratiisista sun pitää,
laps, lähteä myös maailmaan
matkaasi yksin kulkemaan.
Jos niinkuin nyt sä jatkat sitä,
niin, milloin päättyy matka maan,
ei taivas sulta poistukkaan».


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.