Taiottu

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Olet iäti minun:
sinut sitoo taika.
On maailmas sinun
se entinen aika,
se syksyinen, silloin,
kun sateen soitto
soi hämyisin illoin,
se aika loitto,
käsivarttani vyöhön
kun onnessa taivuit,
ajattomuuden yöhön
minun kanssani vaivuit,
Sinut vapaaksi silloin
minä laskea aioin,
vaan päästä en milloin,
sinut vangitsin taioin.
Minä kohtaloks sulle
kivenkovaksi koiduin.
Sinä kuulut mulle,
sinun sielusi noiduin.
Jos kulkisit kunne,
et luotani pääse,
et sieluas tunne,
minun luokseni jää se.
Vain vieraalta tieltä
tulet outoihin kyliin
ikävöiden sieltä
pois ystävän syliin.
Minä taikurin soihduin
sinun sisimpäs löysin,
sen kahlitsin loihduin,
lujin hellyyden köysin.
Mihin käytkin, et vapaa
ole kahleista noista.
Et onnea tapaa,
jos suutelet toista.
Ei toiset ne silmin
näe sieluusi syvin,
käsin koskevat kylmin,
ei hellin ja hyvin.
Et minusta koskaan
voi vapautua.
Olet omani, joskaan
et muistaisi mua.
Et uhmin, et paoin
vapauttasi voita.
Sinut kahleihin taoin
minä mahtava noita.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.