Taantumusvirsi

Taantumusvirsi. Kirjoittanut Toivo Raita

Mun kansalle kalliille rääkkyvät taas

nuo raatelulintujen laumat.

Tovin helpotus henkäili Suomen maass’,

jo ratkesi harsitut saumat.

Tämä maa se on sortajain siunattu maa,

Tääll’ eivät he säästele ruoskaa;

joka läimäys lyöjää kutkuttaa,

liha orjien on niin nuoskaa.

Vain miehiä muuttaen lyöjät lyö,

valetorttuja toiset tarjoo,

ja pettäjäin synnit ne syömiä syö,

iki-ilkeys maatani varjoo.

Kevät kerran suuria toiveita toi,

itä istutti omenapuuta,

suvut vierahat veljenmaljoja joi,

uros suuteli urohon suuta.

Nyt tuntuu, niinkuni Nikolai ois

taas tarttunut vallan ruoriin,

kuin mustien siipien humina sois,

kävis pyövelit hirttonuoriin.

Valekultaa vain oli vapaus sun,

oli ystäväs ynseä Juudas;

saat hyljätä, kansani, haaveilun,

ja järsiä koiranluutas.

Ah, tämäkö, tämäkö ainiaan on

minun kansani elämän kaari,

suru syömessä suuri ja voittamaton

ja maalina Manalan saari!

Ei, eihän niin! Niin olla ei saa!

Tule turpeesta Kalevan taatto!

Tule, jotta taas lehdossa leimahtaa!

Suo oottavi kansan saatto.

Toivo Raita.

Lähde: Raita, Toivo & Jali Joutsen 1917: Alas sota!: rajuja riimejä. Työläiskynäilijäin kustannusliike, Helsinki.